torstai 12. marraskuuta 2015

#3 Lihakset piukassa

Lauantaina mulla oli Make Väänäsen valmennus. Valmentaja on mun mielestä tosi mukava, pätevä ja muutenkin mun tyylinen. Valkun jälkeen totesin, että haluan että Make alkaa käydä sännöllisesti valmentamassa mua! Heti ekaks Make hyppäs ite selkään, koska halus tietää miten hevonen toimii ja missä sen "vaihteet" sijaitsee, jotta pystyisi mua opettamaan siten helpommin.

      No siinä kun sitten ite kiipesin selkään, otimme ihan vaan pääty-ympyrällä ravia niin, että hevonen tulee avuille, eikä juokse mihin sattuu ja miten sattuu. Ongelmanani on että vedän molemmista ohjista liian pitkään, joten sain siihen neuvoja. Hevonen täytyy kuitenkin tukea ja pitää tasapainossa ulkokädellä.
       
    Ne jotka mun instaa seuraa (annika_ja_heppaset), onkin jo varmaan huomannut että Toivolla oli eilen hieroja. Hieroja kertoi, että selkä on hieman kipeä, mikä todennäköisesti johtuu siitä kaahottamisesta, sekä kaula oikealta puolelta. Toinen lapa oli myös vähän kireä, mutta hyvinvoiva hevonen kuulemma kuitenkin, että ihan normaaleita jumeja ovat nuo. Tänään siis mennään ihan kävelyttäen juurikin eilisen vuoksi ja huomisenkin saa ottaa iiiihan rennosti ja sitten taas palaillaan arkeen takasin.



8 kommenttia:

  1. Hmm...Hyvä että haet apua ongelmiin : ) mutta kyllä ne jumit huomaa ratsastuksessa ja hoidettaessa jos on tarpeeksi elänyt hevoselämää tai ainakin itse huomaan...oletan että olet paljon kokenut koska olet saanut oman suokin noin nuorena ; ) tsemppiä teille : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä se on ne jumit huomannu? Eikai Annika nyt turhaan hierojaa kutsu?

      Poista
    2. no en iä mikäs un mielestä o kokenut mutta ratsastanut oon 8 vuotta ja siitä saakka tallilla pyöriny...

      Poista
  2. Hmm...Jumit saa kyllä auki ratsastamalla sekä ehkäsemällä niitä oikein ratsastamalla....mutta hyvä kun hieroja paikalle kutsuttu : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. varmasti saakin. Ei valmentajakaan mitään maininnut. Tää ollu vasta 3 vkoa mulla niinvasta tutustutaan toisiimme. Huomaan kyll- jos hepassa jotain ongelmaa, jos tuntuu erilaiselta, mutta jos en oikein tiedä miltä tän kuuluun tuntua niin on aika hankala huomata. Kiitos ny kumminkin.

      Poista
    2. Pääasia että olet tajunnut hakea apua : )

      Poista
  3. Sulla on kiva blogi! Pienenä vinkkinä, kun teet postauksia; kun lisäät kuvia (ja olet liittänyt ne jo postaukseen), klikkaa niitä ja siihen alle tulee sellainen "valikko". Laita kuvat vähintään kokoon "suuri", mieluiten kokoon "erittäin suuri". Tällä tavalla saat kuvat näkymään postauksessa isommin! :)

    VastaaPoista