torstai 3. joulukuuta 2015

kalenterin luukku 3

Kisoihin valmistautuminen/miten ja mitä ratsastan Toivolla ennen kisoja!

Nyt on kyseessä kouluratsastus joten mennään sen mukaan. Kerron periaatteessa tästä viikosta koska sunnuntaina mulla on koulukisat HeC 1:2000. Nää on tosiaan mun ekat koulukisat Toivon kanssa, joten sen mukaan mennään.
Maanantaina ratsastin radan raviosuutta oikein huolella läpi jonka jälkeen ratsastin laukkaosuutta muutaman kerran. Toivo oli oikeastaan aika hyvä jopa laukassa eikä kuumunut oikeastaan yhtään.

Tiistaina Toivolla kävi hieroja, joten sillä oli vapaapäivä.

Keskiviikkona kävin ilmansatulaa kävelyttämässä Toivolla noin 4 km lenkin. Tie oli niin jäässä että mun (tai no Emmi ne ruuvas) piti ruuvata ponille kantahokit.

Tänään ratsastan rataa kokonaisuudessaan, niin että heppa kuitenkin pysyy suht rauhallisena. Teen siitä ns. kilpailu tilanteen, eli ratsastan ensin käyntiä n. vartin. Tämän jälkeen"menen verkkaan"  jossa sitten ratsastan rataa osissa n. 20-30 minuuttia. Sen jälkeen ratsastan radan kokonaisuudessaan noin 3 kertaa. Tämän jälkeen kävelen loppukäynnit.

Huomenna on vähän surkea juttu sillä en pääse riparihommien takia ollenkaan ratsastamaan Toivoa.

Lauantaina menen KT.lle katsomaan Toivon kanssa kouluaitoja. Toivo ei siis oo ennen ollut aitojen sisällä joten se saattaa olla vähän et: "Öööö, miks noi esteet on tollai rivissä tossa reunalla :D")
Eli Make siis pitää meille valkun aitojen sisällä.

Sunnuntaina mulla on siis ne kisat joista teen vielä erikseen postauksen. lauantaina sitten tulee vielä hepan kisakuntoonlaitosta juttua.
<3: Annika


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti