maanantai 4. huhtikuuta 2016

# 16

Pitkä tauko takana ja välissä ehtinyt tapahtua paljon kaikenlaista ja teenkin  nyt tälläsen ns. tiivistelmäpostauksen tosin ennemminkin kisapostauksen.

Varsan kisat 20.3.
Oltiin Toivo kanssa hyppäämässä Stall Nanhialla Varsan järjestämät 2-tason kisat.
80 cm
Toivo oli verkassa vähän laiska mutta vahva joten kisat meni alusta asti pieleen. Radalla se kuitenkin oli ihan ok. Kolmoselle se tuli kuitenkin vähän vahvaksi ja käänsin liikaa esteenpäällä, jonka seurauksena puomi tuli alas. Ajattelin kääntäessäni esteen päällä varmistaa laukan vaihtumisen mutta epäonnistuin.  Alla olevassa kuvassa tapahtuu juurikin tuo edellämainitsemani virhe.
90 cm
Tässä verkassa Toivo taas oli ihan hyvä ja mietin, josko saatais eka puhdas ysikymppi alle näistä kisoista. Radalle päästyäni alku oli ihan hyvä, yhtä puomia lukuunottamatta kakkoselta, kunnes tuli käännös vitoselta kutoselle. Toivo tuli yhtäkkiä vahvaksi ja tahmeaksi ja tuntui siltä että avut vaan ei mee läpi. Otin sen kokonaan seis ja tein voltin josta lähdin kutoselle, sieltä koko este maan tasalle ja loppu rata puhtaasti.

 Hierojakin kävi tuossa viikko sitten." Lihakset pehmeitä mutta arkoja kohtia on"
Tulossa on Ypäjä spring show ja päälimmäisenä Bruno Freiren valmennus. Toivotaan että niistä tulee postausta!


4 kommenttia: