perjantai 10. kesäkuuta 2016

#30 Reissumiestä vaisto vie

Tänään kävin aamusella kävelyttämässä Toivon, pakkasimme kamat kasaan kämmäkkään lähtöä varten ja siivoilimme laidunta. Toivo onkin todellinen reissumies nyt tämän viikonlopun, koska minun pitää huomenna lähteä vielä ratsastamaan honkolaan, ja sunnuntaina onkin sitten kisat.
Olisimme muuten voineet jättää Toivon ehkä yöksi yksin talliin, mutta huomenna kyseinen tie, jota pitkin kuljemme Kämmäkkään, on suljettu neste-rallin vuoksi. Toivo nyt kuitenkin on nyt turvallisesti perillä ja kun pääsimme pihaan, vaihdoin sille taakse kenttäsuojat ja kaikkiin jalkoihin bootsit jotta vältytään isommilta vahingoilta.
Toivo oli aluksi ihmeissään kun muut eivät tulleet laitumen perältä häntä katsomaan, ja sitten kun tulivat, niin oltiin ihan ilkeitä. velmi tuntui olevan jotenkin vähän ongelma...Oli jotenkin mustasukkainen tai jotain. Aina kun joku yritti Toivon lähelle Velmi meni väliin ja yritti potkia muita. Kirpulla oli kiima joten muuta hän ei tehnyt kuin kiljui koko ajan ja Salme ja vauvaheppa taas lähinnä katselivat ja haistelivat.
Hevoset juoksivat aika paljon, ja ilmassa oli lähinnä härnäämistä ja kiljumista, mutta mitenkään agressiiviseksi touhu ei mennyt. Vauvaheppa oli kovinkin kiinnostunut Toivosta. Jospa niistä vaikka tulisi kavereita...Toivotaan että muut antavat Toivon olla eikä sen tarvitse koko ajan juosta pakoon. Huomenna menemme illemmalla hakemaan Toivon Honkolaan takaisin ratsastettavaksi ja sitten menemme takaisin Kämmäkkään.

4 kommenttia:

  1. Kiva postaus, on kiva kun olet viimeaikoina postaillut niin usein :)

    VastaaPoista
  2. Moikka! :) olen tuntenut ''Topin'' joskus aiemmin, mukava nähdä millaiseen kotiin se on päässyt! Hyvät jatkot teille!

    VastaaPoista