maanantai 25. heinäkuuta 2016

#32 Kanada!

Voi kamala! Mä oon ollut viikon kirjoittamatta. No, syy on ihan niinkin yksinkertainen että me ollaan vähän lomailtu. Toivo teki vähän normaalia kevyemmän viikon ja me käytiin Ala-härmässä sekä nyt viikonloppuna Teiskossa Kardaanikunkussa. Noniin, selitykset on selitelty ja voidaan siirtyä otsikkoon.Niinkuin gtarkimmat ovat huomanneet, instagrammissa on esiintynyt "ylimääräistä porukkaa", kuten esimerkiksi Suomenhevosruuna Kanada.

No kuka sitten on Kanada?

Kanada on n. 153cm korkea Suomenhevonen, joka tosin EI ole oma vaan, noh, mikä se nyt on...Pidempään mietittyäni en osaa keksiä vastinetta/nimeä, mitä Kapu mulle on... Hyppään sitä siis kerran viikossa poikkeuksia lukuunottamatta. Kapu on siis mun uusi kaveri! Ruuna ei ole SM-tason kilpuri, mutta kyllä se varmaan treenillä 90cm kisoissa hyppää, aika näyttää.


Kanadan ja mun juttuja saatte tästälähin seurata täällä muun postailun ohella. Blogi on silti Toivoa täynnä, eli keskityn silti Toivoon eniten!


Vielä ennen postauksen päättymistä, vähän Toivon kuulumisia. Toivon oli tarkoitus lähteä tänään maastoon, ja lähdimmekin. Kuljimme metsäpolkuja ja aloimme ravaamaan soratiellä, ja kohta kuuluu *kilinkolinks* pysähdyin, koska aavistin, että kenkä irtosi. Niin kävi ja käännyimme takaisin. Kavio oli lohjenut jonkin verran, ja tiesin että huominen valkku peruuntuu jos kengittäjä ei tänään ehdi. Onneksi meillä on kuitenkin niin ihana kengittäjä että tulee kiireestä huolimatta tänään illalla lyömään kengän jalkaan. Lauantaina olisi tarkoitus lähteä Kangasalle kisoihin Toivon kanssa, Kapu saa vielä odottaa vähän ;)!
Toivon kanssa tehtiin jumppaa keskiviikkona ja siitä väänsin videon. Tykkäsittekö jälkeenpäin äänitetystä selostuksesta? Haluatteko lisää videoita?

 https://www.youtube.com/watch?v=qg57V-xYgqc&feature=youtu.be

Loppuun vielä tämänpäivän hyppykuvia Kapun kanssa!





2 kommenttia: