lauantai 17. syyskuuta 2016

#47 Ruusunmarjoja hevoselle?

Vuorossa vähän erilainen postaus ja varmaan ensimmäinen tälläinen ns. DIY-postaus tässä blogissa. Aiheeksi valitsin ruusunmarjat, koska meillä niitä tuossa pihassa on. Vuorossa siis ohje ruusunmarjojen kuivattamiselle.

Ensin on tietenkin kerättävä marjat. Minä keräsin kurtturuusun ja juhannusruusun marjoja n. 1 litran, voit toki itse päättää minkä verran keräät, ja mitä lajia, eli tätä voi muuttaa haluamansa mukaan. Muistakaa, että marjat käpristyvät kuivatessa ja rouhittaessa, joten todellisuudessa tästä tulee todella pieni osa siitä, mitä keräät marjoja tuoreeltaan.

Seuraavaksi marjat halkaistaan ja siemenet poistetaan sisältä. Marjat voi myös kuivattaa kokonaisina siemenien kera, jolloin kuivatusaika pitenee. Käsittele marjoja varoen, ettet liiskaa niitä.  Puolittamisen jälkeen, levitä marjat pellille ja laita uuni lämpenemään 45 asteeseen. Itse laitoin lisäksi vielä kiertoilman päälle kuivaamisen vaudittamiseksi ja tasaamiseksi.  Kun kaikki marjat ovat pellillä, laita ne uuniin kuivumaan n. 3:ksi  tunniksi.

 Kuivumisen jälkeen on rouhimisen vuoro. Rouhintaan on ilmeisesti olemassa erikseen laitekkin, mutta itse käytin ihan tavallista keittiöveistä. Veitsi sopi hyvin ja sainkin marjat hyvän kokoiseksi rouheeksi.

Roskaahan näistä tulee ns. perkaamisvaiheessa todella paljon, eli kokonaisena kuivattamisella säästyy siivoamiselta ja siemenien kaivelulta.  Itse tulin siihen tulokseen, että kuivaan ensi kerralla siemenien kera. Näiden perkaamisessa meni kuitenkin älyttömästi aikaa, joten tuskin siinä aikaa ainakaan kamalasti häviää jos heittää perkaamattomana uuniin.











3 kommenttia:

  1. Tosi hyvä ohje tehdä, ruusunmarjoissahan on paljon vitskuja joka on hevosille hyväksi - ihan mahtava idea!
    Meinaatko klipata Toivon talveksi, vai jäättekö nyt lomille ennen lumia kisoja ajatellen?

    VastaaPoista
  2. Toivo itseasiassa klipattiinkin juuri eilen. Ei jäädä lomille, tosin kisoja nyt on jonkinverran vähemmän kuin kesällä. Kiitos taas kommentista <3 !

    VastaaPoista
  3. Mä oon urakoinut tätä sun blogia vähän tälläi kerralla :D Kiva lukea sun kokemuksia. Jotkut rönsyilee jutuissaan hirveästi, mut sä kirjoitat hyvin. :)

    Mitä Toivo tykkää tuosta rouheesta ja kuinka usein annat sitä?

    VastaaPoista