torstai 24. marraskuuta 2016

#61 Olympiasta oliiviin

Kapu kävi sunnuntaina hyppäämässä tuossa meidän kotikentällä lauantain kisoja varten. Hevonen oli mukavan reipas ja muutenkin ihan kivan tuntuinen ratsastaa. Teimme pientä jumppatreeniä kevyesti niin, että herra jaksaa hypätä kisoissakin yhtä reippaasti ja kiltisti sekä tietysti rehellisesti.

Aluksi verkkasin laukan ja ravin jonka jälkeen tein vähän käynti väistöjä jotka sujuivat Kapulle ihan hyvin. Väistöjen jälkeen annoin Kapun vetää henkeä ja tulin jumppaa pelkkinä puomeina jonka jälkeen nostimme rauhassa puomit maasta ylös. Hevonen suoritti todella kivasti ja keskittyi mukavasti sekä katsoi mihin hyppäsi. Takajalkatyöskentelykin oli ihan ok. Nopeat takajalat oli kuitenkin yllätys, koska Kapu on välillä vähän hidas takaa.

Niinkuin videosta huomaa mun oma istunta vaihtelee aika paljon eri klipeissä. Jotenkin en ollut ihan varma miten mun olisi pitänyt olla. Hevonenkin vaihteli välillä tahtia itse ja teki eri tyyppisiä hyppyjä joten en saanut jostain syystä kroppaa aina pidettyä samalla linjalla vaan menin Kapun tekemiin muutoksiin mukaan. 

Ennen Kapulla on hypätty olympialla, mutta ehdotuksestani vaihdoimme sen oliivi-kolmipalaan joka ainakin näin yhden kokeilukerran jälkeen toimi oikein kivasti ja jätimme sen nyt Kapulle niin että se saa tehdä sen kanssa hommat. Toivotaan että Kapu toimisi tällä nyt vielä paremmin kuin suoralla  kumi-olympialla ja saisimme jättää kys. kuolaimen sille vakituiseksi.

Lauantain kisoihin näiden treenien perusteella hyvällä fiiliksellä ja toivotaan että kuolain toimii myös vieraassa maneesissa kisoissa eikä Kapu keksi mitään omaa showta. Kurkatkaa vielä video viimeisistä tehtävistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti