sunnuntai 18. joulukuuta 2016

🎅🎄18

Tänään ihan arkipostaus meidän tän päivän valmennuksesta Heinillä. Ensinalkuun olin unohtanut meidän kavaletti-hyppy suitset väärään autoon ja jouduin menemään tavallisella enkkusuitsituksella sprengerin siivellisellä kolmipala-kuolaimella. Tuli taas aika syvästi mieleen miks vaihdoin tämän kuolaimen novaan. Toivo aukoo ihan älyttömän herkästi tällä suutaan ja siitä seuraa muita vaikeuksia. Tämä kuolain myös soljuu puolelta toiselle miten sattuu eikä siihen saa kunnon tuntumaa.

Pikku suitsisysteemistä selvittiin, vaikkakin Toivolla oli suu auki aina välillä jne. Teimme Sileäpainotteista kavalettityöskentelyä. Alkuun työskentelimme ravia, ja tulimme välillä kavaletin yli. Tarkoitus oli saada hevonen sisäpohkeelle ja sisäpohkeen ympäri. Toivo työntää peppua helposti sisään, joten teimme melkein kaikki (tai lähinnä yritimme) ympyrän kaaret takaosaa ulos väistättämällä. Ravissa homma sujui ihan ok, tasaista muotoa en saanut ihan kokonaan aikaan, koska aina kavaletin lähestyessä Toivo oli tuli hännän alla menossa kavaletille ja sen jälkeen sai aina vähän pitää vastaan, niinkuin kyllä toisessakin päässä, eli ennen. Ravia saa kuitenkin ilman kavalettia työskenneltyä ihan kivasti. Mun oma katse harhaili taas aika kiitettävästi alhaalla, mutta se ei ollut tälläkertaa pointtina, vaikka sekin toki tärkeää on.






Laukkasimme maneesia päistä lyhyemmäksi katkaisemalla niin, että avoimen sivun tein voltteja ja toisella sivulla oli pienen pieni kavalettijumppa. Vasempaan kierrokseen Toivo oli Aika hankala varsinkin kavalettien jälkeen ja jouduin monesti nollaamaan tilanteen käyntiin siirtymisellä mikä on tietenkin ihan ok vaihtoehto. Oikeaan kierrokseen se tuli ihan itsestään takaisin ja rentoutui helpommin. Kavaleteilla Toivo taas oli oikeaan kierrokseen jonkin verran vinompi ja vasta viimeisellä kerralla sain sen pidettyä loppuun asti keskellä puomeja.




Loppuun teimme vielä ravia alun idealla, eli sisäpohkeen ympäri ja peppu ulos väistäen. Alkuun unohdin itse ratsastaa täysillä ja Toivo pääsi laiskottelemaan, jolloin paketin takaisin kasaamiseen kesti taas ikuisuus. Sain kuitenkin lopuksi homman toimimaan ja pyöräytin Toivon vielä köynnissä pikkuvolteilla parit kerrat ympäri. Pikkupikkuvolttien idea siis on venyttää ulkokylkeä. Oikein kunnolla nenä sisään jne niin saadaan kuljet venymään. Oikea kierros oli tässäkin hankalampi ja Toivo vastusteli tehtävää jonkin verran suuta avaamalla.



Nämä olivatkin nyt sitten viimeiset Heinin treenit ennen joulua. Toivolla on tiistaina rokotus, joten rokotuslomaa on ainakin Aatonaattoon saakka.
Ja hei, te lukijat ja vähemmän lukijat, mun postauksissa on nähty kommentteja viimeksi viikko sitten?! Vaikka kirjoitan itselleni olis kiva että näyttäisitte elonmerkkejä ;)

2 kommenttia:

  1. Moi!
    Voisitko/viitsisikkö tehdä YouTubeen toivon varuste postauksen kaikista varusteista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos kommentistasi! Todennäköisesti jostain varusteista teenkin, mutta jos varusteet kiinnostavat, kurkkaa luukku 19.

      Poista