tiistai 28. maaliskuuta 2017

Riders Inn 12.3.2017

Vihdoin pääsen taas blogin pariin ja kirjoitan suoraan postauksen RIders Innistä, meidän kisakauden avauksesta. Avasimme kauden pienellä 80cm luokalla, hakien vain kisarytmiä. Meiltä Riders Inniin Hyvinkäälle ajaa 2,5 tuntia, eli saimme herätä todella aikaisin ehtiäksemme kisapaikalle.

Herätyskello todellakin soi siinä 3.40 ja siitä herättyäni lähdimme neljän jälkeen ajamaan tallille. Tallilla kaikki sujui suunnitelmien mukaan ja lähdimme ennen kuutta kohti Hyvinkäätä. Kisapaikalla käytiin ilmoittautumassa ja näyttämässä rokotukset, jonka jälkeen katsoin muutaman 70cm radan. Kohta Toivo kopista ulos, ja kävelyttämään sitä. Olimme onneksi hyvin aikataulussa ja Toivo ehti kävellä n. 20 minuuttia ennne varustamista. Varustamisen jälkeen kävelytysaikaa oli vartin verran, jonka jälkeen lähdimme verryttelymaneesille.



Verkassa sai olla 15 ratsukkoa kerrallaan, eli ahdasta oli oikein toden teolla. Toivo oli todella reipas, vähän ehkä villi, ja hyppyjen jälkeen vauhdista oli erimielisyyksiä. Verkkaan en ollut yhtään tyytyväinen, ja pelkäsin lähteä radalle niin vireällä ja vahvalla hevosella. Onneksi rata oli kuitenkin aivan muuta kuin kaaosta.

Rata oli ihan älyttömän tasainen, ja sen voitte katsoa instagramista nimimerkillä @_tuskantoivo_. You tubeenkin videon lataan heti, kun saan sen kännykästäni ulos. Ainoastaan 2-3 linjaa olisi voinut parantaa odottamalla ensimmäiset askeleet, mutta virhe ei ollut iso, eikä yhtäkään läheltäpiti-tilannetta päässyt käymään. Toivo kuunteli radalla todella hyvin, laukkaa olisi voinut ehkä ottaa jopa vähän isommaksi, mutta näin pienellä radalla tässä temmossa oli mielestäni oikein hyvä ratsastaa. Tuplanolla riitti myös sijoitukseen, ja pääsimme rusetti ja lahjakortti kotiin viemisiksi ajelemaan ABC:n kautta kotiin.

Kuvia saatte vain pari, anteeksi siitä, niistä tuli kaikista ihan julkaisukelvottomia, joten ette enempää saa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti