maanantai 29. toukokuuta 2017

25.5. Riihimäki

Nyt postaus Riihimäen epäonnistuneesta kisareissusta. Hypättiin poikkeuksellisesti kaksi luokkaa, Prestige-Cupin 1. osakilpailu 95cm ja Prix De Suomen Hippos 100cm. Viime hyppytreeneissä otimme uuden kuolaimen käyttöön, ja nämä olivatkin ensimmäiset kilpailut kyseisellä kuolaimella.




Matka sujui hyvin ja olinkin oikein toiveikas kkilpailujen kohdalla, Toivo oli hypnnyt treeneissä hyvin ja muutenkin viimeaikaiset kisat ovat menneet kohtalaisesti. Josko nyt kerrankin hypättäisiin se putipuhdas nolla. Verryttelyssä toivo tuntui todella kivalle ja sain paikat osumaan erittäin hyvin esteille. Verryttelyn jlkeen radalle menoa odotellessa se toki oli taas oma adhd itsensä ja poikitti ympäri kenttää kun ei saanut laukata.





Rata oli melko yksinkertainen ja alkoi pienellä okserilla radan reunassa. Sille tuli erittäin hyvä hyppy, josta kaarevalla linjalla aika avoimelle pystylle. Paikka oli ihan ok, mutta olin ehkä itse vähän epätasainen ja Toivo otti huolimattomuuspuomin. Sieltä matka jatkui kolmospystylle, joka sujui sekin hyvin. Kolmoselta kaarevalinja neljännelle esteelle, joka oli melko leveä okseri. Tännekin sain sujuvan hypyn. Vitonen oli sarja, joka sekin onnistui mallikkaasti. Sarjalta kaareva linja pystylle, jolle sain muutaman pidätteen kautta hyvän paikan. Seiska tuli sekin alas, koska Toivo tuli liian pieneen paikkaan, enkä tukenut sitä tarpeeksi tasaisella kädellä, jalalla ja istunnalla. Viimeinen este oli suoralla linjalla ja sinne sain taas sujuvan laukan. Radan ongelmakohta oli isosti alitempoinen ratalaukka. Ratsastin kuitenkin ehkä liikaa kädellä ja uuden kuolaimen kanssa on tietenkin vielä totuttelemista.

Hippos-luokka oli vähän teknisempi, ja Toivo oli tietenkin jo inan väsynyt. verkassa se kuitenkin hyppäsi hyvin ja ratsastin kunnolla jalalla kohti ohjaa. Tässäkään verkassa yhtäkään puomia ei tullut.




Radalle otin Toivon reippaasti isompaan laukkaan kuin edellisessä luokassa ja sain oikein sujuvan hypyn ykköselle, mietin, että nyt tää hei onnistuu. Kakkoselle mulla tuli taas tilanne että joko kaukaa tai tosi lähetä ja valitsin kaukaa, koska Toivo on siinä parempi. En kuitenkaan tajunnut että se ei ehkä pienen väsymyksen vuoksi uskalla hypätä niin kaukaa, ja niinhän siinä kävi. Se otti pikkuaskeleen ja olin itse ihan älyttömästi liikkeen edellä. Mulla on vasemmassa ranteessa joku pikkuvika ja nyt vahingossa otin sillä kädellä kaulasta tukea alastulossa ja eiköhän se perkele vääntynyt niin, että puristusvoima katosi kokonaan ja kipu oli ihan kamala. Ohjasin kolmosesteelle, jonne tuli huono paikka, mutta Toivo pelasti. Hyppäsin sarjan ja ajattelin että kyllä tämä tästä, mutta en saanut sarjallekkaan paikkaa ja puomi. Hyppäsin vielä yhden okserin puhtaasti ja keskeytin. Pysäytin, taputin hevosta ja kävelin radalta pois. Hyviä hyppyjä, mutta tekniikka petti ja voitte vaan kuvitella että nuorta junnuratsastajaa eli minua harmitti ei ihan vähän vaan pikkusen enemmän.




lauantai 27. toukokuuta 2017

Kesälista!



Nyt taas kesäksi listaa tehtävistä, asioista ym. joita mulla on tavoitteena tehdä. Listaan ne tähän ja kerron sitten kesän lopussa miten onnistuin. Talven listaan pääset tästä. 
Näitä on varmaan joka blogissa, mutta haluan itsekin tehdä tämän vaikka sitten omaksi ilokseni jos lukijoita ei kiinnosta. 

1. Käy Yyterissä uimassa Toivon kanssa.
- viime vuonna piti jo käydä, mutta jostain syystä sopivaa ajankohtaa ei vaan tullut.

2. Ota erilaisia teemakuvia Toivon kanssa.
-näihin mulla on jo kivoja ideoita, mutta niistä sitten myöhemmin lisää.

                                             Viime vuonna otettuja mekkokuvia c. P. Jalo


3. Ratsasta kaulanarulla
-tätä ollaan tehty kerran ennenkin ja haluan mahdollisimman pian uusiks!!

4. Käy hevosten kanssa keskustassa jätskillä
-meiltä ei oo kun muutama kilometri tuonne keskustaan joten ois kiva käydä heppojen kanssa siellä 😂

5. Käy raviksella mahdollisimman usein laukkaamassa
-tyhjäämässä päätä siis

6. Kilpaile Derbyllä
- Viime vuonna Toivo ainakin hyppäsi siellä älyttömän hyvin ja kivaa oli, joten toivon että tänä vuonna pääsemme sinne taas. 

c. Henni-Leena Helenius


7. Ratsasta kahdella hevosella jolla et ole ennen mennyt
- Tämä oli talvilistassakin, mutta uusilla hevosilla ratsastaminen eii ole koskaan pahitteeksi varsinkaan mulle

8. Pidä Toivolle hemmottelupäivä
 - Tänäpäivänä pesisin Toivon, se pääsisi arnikan kera solariumiin, kävelylenkille metsään ja siitä laitumelle

9. Käy kisoissa turistina
- Vaikkapa kameran kanssa ja ikuista muiden ratoja talteen

10. Hyppää jollain muulla hevosella kuin Toivolla
- Tätä teen melko harvoin, joten otetaanpa sekin mukaan.


11. Ratsasta Kapulla
- Kapua ei ole tullut käytyä katsomassa pitkään aikaan ja haluaisin herraa tavata 

12. Päivitä blogia ahkerasti
-!!!
 

tiistai 23. toukokuuta 2017

Mahapisteet reagoi

 Kaikki kuvat c. Alisa Kiikala
sori nää kevennyskuvat, koittakaa kestää (kantapääkin nousee prkl ku on vähän sopimattomat kengät XDDD)
Vihdoin pääsen taas kirjoittamaan jotain  oikeaa kun kokeet ovat peruskoulun osalta kokonaan ohi. Tosiaan nyt ihan kamalan koeruuhkan ja kouluhommien tungoksen vuoksi en ole ehtinyt kirjoittaa muutakuin kisapostaukset. Nyt siis lyhyt kuulumispostaus joka on kuvitettu reilu viikko sitten otetuilla kuvilla.

Toivo on ollut sileällä ratsastaessa nyt todella energinen ja vähän kuriton. Niinpä tuossa muutama viikko sitten Kirsin valkussa Kirsi totesi että jospa kokeiltaisiin tuossa laukassa gramaaneita ensi kerralla. Niit kokeiltiin ja tästä lähin ratsastan 2-4 kertaa kuussa gramaaneilla. Gramaaneista kirjoitan vielä erillisen postauksen. Nyt asia on jo pätkittäin vähän paremmin reilassa vaikka Tovolla edelleen on energiaa vaikka muille jakaa, ja sitten kun se on väsynyt se ei ainakaan suostu keskittymään ja sekin purkautuu riehumisena.
Hypätessä Toivo oli muutama viikko sitten kotona todella hankala. Nyt viime viikolla se kuitenkin oli todella rento normaaliin verraten ja hyppäsi tavanomaiseen tapaansa ihan hyvin. Kisoissakin hyppy kulkee, mutta perkele kun on se välien ratsastaminen hankalaa. Nyt eilen se oli kuitenkin taas aika villi, mutta toimi ihan ok kuolaimenvaihdon takia, josta myös aion kirjoittaa erillisen postauksen.





Viikko sitten Toivolla oli akupunktio ja kranio. Sen mahapisteet olivat todella todella herkät. Olenkin välillä ihetellyt satulavyön kiristämisen aikaan luimimista, mutta joka kerta kun olen tarkistanut mahaäänet ovat ne olleet normaalit enkä ole osannut huolestua. Tiina epäili kuitenkin että mahassa olisi hiekkaa tai muuta sellaista ja Toivo onkin nyt psylliumkuurilla. Toivotaan että se olisi sitä hiekkaa ja tulisi ulos kuurin avulla ettei tarvitse lähteä klinikalle kuvaamaan mahaa tai mitään muutakaan.

Toisin sanoen tällähetkellä ei ole ehkä taas paras hetki ratsastuksen ja hevosten parissa, mutta eiköhän tilanne tästä muutu. Nyt mulla on ainakin ihan hirveesti ideoita blogin suhteen ja mielipidepostauksia on ainakin tulossa tässä ajan myötä. Nauttikaa te nyt kauniista päivistä kun niitä on!

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Salo 13.5.

Salossa käväistiin lauantaina hyppäämässä avoin metri arvostelulla 367.1. Kisapäivä oli aurinkoinen ja todella lämmin, eli sääkin suosi meitä mukavasti.

Toivo oli verkassa todella hankala. Sisäohjaa ei ollut ollenkaan ja jalkaa oli hankala käyttää. En nähnyt paikkoja kunnolla ja jos näin en saanut niitä ratsastettua. Vaikeuksien vuoksi otin Toivoa vähän liian pieneen laukkaan ja pidin kädellä liikaa. Verkassa taisi tulla kaksikin puomia tai jos ei kahta niin ainakin yksi. Viimeiset verkkahypyt ratsastin jalalla reippaasti eteen ja sain Toivon paremmin esteelle, toki todella isoon paikkaan mutta parempi tällä hetkellä niin. Vaikka olin tehnyt ennen radankävelyä verkassa paljon siirtymisiä, Toivo ei ollut niin hyvin kuulolla kuin olisi voinut.

Radalle mennessäni Toivo ei taaskaan suostunut liikkumaan käynnissä tai ravissa muutoin kuin sivuttain ja takaperin. Mun vuoro siinä sitten tulikin ja pyysin Toivon laukalle. Ykkönen oli perus pikku okseri jolle hyvin sisään. Tokalle oli kaareva tie, este oli pysty. Sinnekin hyvä mutta vino hyppy joka aiheutti ongelmia tulevassa kaarteessa ja jouduin auttamaan kääntymistä raipalla. Kolmoselle sain kuitenkin paikan onnistumaan ja laukkakin vaihtui. Siitä kaareva aika hankala tie sarjalle. Sarja oli kahden laukan pysty-okseri sarja. Otin pystylle normaalin paikan mutta väli jäi silti vähän ahtaaksi. Kaarteessa viidennelle esteelle Toivo katsoi väärää okseria ja ampaisi väärälle kurssille, mutta onneksi sain sen sieltä irti ja hyvällä hypyllä viidennelle esteelle joka oli pysty. Kuudennelle tästä lensimme seitsemällä laukalla suunnittelemani kahdeksan sijasta. Seiskalle taas oikein nätti hyppy. Kasista isolla hypyllä yli jonka vuoksi ysille jäi liian pieni paikka ja puomi mukaan. Joo, taas viimonen este alas. Samanlainen linja kuin viimeksi mutta en ilmeisesti ollut vielä oppinut virheestäni, nyt opin ainakin toivottavasti.


Kuva: Henni-Leena Helenius


tiistai 2. toukokuuta 2017

Riders Inn 29.4.2017

Lauantaina ajeltiin taas Riders Inniin hyppäämään avoin metri. Olimme ihan hyvissä ajoin paikalla ja starttinumeroni olikin ihan loppupäässä, 53.
 Rataantutustumisessa huomasin, että radan esteet eivät olleet ihan kamalan isoja. (kaikki eivät siis olleet maksimikorkeudessa) Kuitenkin tehtävät olivat mulle ja ehkä vähän Toivollekkin hankalia. 1-2 oli pitkä kaareva tie, jonka ajattelin olevan helppo. 3 oli sarja ja siitä suora linja neljännelle esteelle. Tämä on hankala meille Toivon kanssa koska Toivo näkee kaikki 3 estettä suoristuksen jälkeen ja saattaa rynniä vaan päin innostuessaan.5-6 oli voimakkaasti kaartuva linja, jossa voi tulla isoja ongelmia, jos hevonen jää vasta- tai ristilaukalle tai pahimmassa tapauksessa heittää raville sieltä. 7-8 oli melko tavallinen kuuden askeleen pysty-okseri linja.



Verkassa Toivo oli todella kuuliainen ja rento. Hypyt onnistuivat todella hyvin ja mulla oli varma olo lähestyessä esteitä. Näin paikkoja kivasti ja Toivo tuli lyhyemmäksi ennen estettä jos paikka näytti todella ahtaalta. Kaikki siis sujui verkassa pitkästä aikaa suunnitelmien mukaan ja Toivo toimi todella, todella kivasti.

Radalle mentäessä ulkona tuuli ihan kamalasti ja Toivo oli järkyttävän hermostunut. Se liikkui ainoastaan takaperin ja sivuutaissuunnassa, ja olin varma että radasta tulee yhtä katastrofi kuin messuilla. Juttelin Toivolle siinä sitten edellisen ratsukon ajan ja yritin pitää sen liikkeessä. Meidän vuoro tuli ja sain Toivon laukkaamaan, ja ihan ok kuulolle ennen ensimmäistä estettä. Juttelin kaikki välit hevoselle, jotta se keskittyisi muhun eikä tuuleen.



Ensimmäiselle seteelle pääsin hyvin sisään ja kiva hyppy sille. Kakkoselle pitkä kaarre sujui hyvin, samoin hyppy ja laukkakin vaihtui esteellä kaupanpäällisiksi. Sarjalle vähän läheltä sisään, mutta Toivo ylettyi ihan hyvin ulos sarjalta ja sainkin hyvät kuusi askelta neloselle, jolle kiva hyppy. Vitoselle olin itse jotenkin ihan hukassa, mutta Toivo hoiti hypyn hyvin. Hankala jyrkkä ja lyhyt kaarre onnistui hyvin ja siitä isolla paikalla ulos kutoselta. Siinä Toivo jäi vastalaukalle, mutta vaihtoi omatoimisesti hienosti laukan. 7-8 piti olla helppo linja, mutta Toivo olikin menossa enemmän kuin ajattelinkaan ja katsoin ehkä kolmea askelta ennen ponnistusta, että täähän tulee ihan pohjaan tai viidellä pirun isosti. Päätin ottaa kuusi ja nypin sitä vähän ilman jalkaa kiinni, josta puomi. Kiva rata kuitenkin ja tuokin virhe helpolta tehtävältä.
Lähtökohdat huomioiden olen todella tyytyväinen meidän kauden ekaan avoimeen metriin.