sunnuntai 13. joulukuuta 2015

joulukalenterin luukku 13

Mun ratsastushistoria
Aloitetaan ihan alusta. Mä ja mun kaveri istuttiin koulussa sellasen puisen pukin päällä ja leikittiin ratsastavamme hevosilla. Sit yhtäkkiä tuli vaan mieleen et hei vois mennä ihan oikeesti ratsastaan. No me sit sanottiin äidille et haluttais mennä j äiti vaan oli et joo mennään joulun jälkeen jos vielä sillon kiinnostaa. No sitten oli jo aika soittaa KT:lle että haluttais tulla ratsastaan. Meille varattiin tunti lauantaiksi. Lauantai tuli ja automatkalla vatsassa kipristeli ja jännitys oli kova. Koulukummini talutti minua, menin Suutarilla. Rakastuin tähän touhuun ja halusin tulla uudestaan.
Jouduin käymään jostain ihmeellisestä syystä pienen kokoni takia, (ainakin opettajan mukaan) 2 vuotta talutusratsastuksessa. tämän jälkeen pääsin vuonna 2010 alkeiskurssille, jossa opettelimme laukkaamaan ja hyppäsimme ensimmäisen kerran, nekin sain tehdä Suutarilla.
Kehityin tasaista tahtia vuoteen 2012 saakka, jolloin Suutari kuoli.

Mulla ei ollut enää vakituista hevosta, jolla treenaisin. Menin vaan jollain. Kulta tuli kuvioihin siinä jossain vaiheessa mutta silläkin junttasin vaan paikallaan ja hyppäsin sen 40-50 cm
Nea tuli kuvioihin vuoden 2015 alussa, johon asti olin junnannut paikallaan. Nean kanssa kehityin valtavasti ja suurin saavutukseni oli ehkä suomenhevosten kuninkaalliset ja eka KT:n kisoissa hypätty 90 cm. Nea alkoi tehdä lähtöä Ruotsiin Satusebbelle ja siinä vaiheessa mun aika koitti. Löysin facesta Toivon myynti-ilmoiyuksen ja tägäsin Nean siihen. Siitä parin päivän päästä oli sovittu jo milloin on ostotarkastus yms. Ja niin 20.10. Toivo muutti meille <3  Tästä eteenpäin kehitystä ym saatte lukea täältä.
kuninkaallisten palkintojenjaossa

mun eka 90cm rataharjotuksissa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti