tiistai 28. maaliskuuta 2017

Riders Inn 12.3.2017

Vihdoin pääsen taas blogin pariin ja kirjoitan suoraan postauksen RIders Innistä, meidän kisakauden avauksesta. Avasimme kauden pienellä 80cm luokalla, hakien vain kisarytmiä. Meiltä Riders Inniin Hyvinkäälle ajaa 2,5 tuntia, eli saimme herätä todella aikaisin ehtiäksemme kisapaikalle.

Herätyskello todellakin soi siinä 3.40 ja siitä herättyäni lähdimme neljän jälkeen ajamaan tallille. Tallilla kaikki sujui suunnitelmien mukaan ja lähdimme ennen kuutta kohti Hyvinkäätä. Kisapaikalla käytiin ilmoittautumassa ja näyttämässä rokotukset, jonka jälkeen katsoin muutaman 70cm radan. Kohta Toivo kopista ulos, ja kävelyttämään sitä. Olimme onneksi hyvin aikataulussa ja Toivo ehti kävellä n. 20 minuuttia ennne varustamista. Varustamisen jälkeen kävelytysaikaa oli vartin verran, jonka jälkeen lähdimme verryttelymaneesille.



Verkassa sai olla 15 ratsukkoa kerrallaan, eli ahdasta oli oikein toden teolla. Toivo oli todella reipas, vähän ehkä villi, ja hyppyjen jälkeen vauhdista oli erimielisyyksiä. Verkkaan en ollut yhtään tyytyväinen, ja pelkäsin lähteä radalle niin vireällä ja vahvalla hevosella. Onneksi rata oli kuitenkin aivan muuta kuin kaaosta.

Rata oli ihan älyttömän tasainen, ja sen voitte katsoa instagramista nimimerkillä @_tuskantoivo_. You tubeenkin videon lataan heti, kun saan sen kännykästäni ulos. Ainoastaan 2-3 linjaa olisi voinut parantaa odottamalla ensimmäiset askeleet, mutta virhe ei ollut iso, eikä yhtäkään läheltäpiti-tilannetta päässyt käymään. Toivo kuunteli radalla todella hyvin, laukkaa olisi voinut ehkä ottaa jopa vähän isommaksi, mutta näin pienellä radalla tässä temmossa oli mielestäni oikein hyvä ratsastaa. Tuplanolla riitti myös sijoitukseen, ja pääsimme rusetti ja lahjakortti kotiin viemisiksi ajelemaan ABC:n kautta kotiin.

Kuvia saatte vain pari, anteeksi siitä, niistä tuli kaikista ihan julkaisukelvottomia, joten ette enempää saa.


tiistai 7. maaliskuuta 2017

Toivon ihottuma part 1.

"Kesäihottuma on hevosen yleisin allerginen, kutiseva ihottuma. Sen oireita ovat mm. kutina, harjan ja hännän ihon paksuuntuminen, haavautuminen, vetistäminen, hilseily ja jouhien katkeilu. Oireet vaihtelevat polttiaisten esiintymisen mukaan. Tautia on kutsuttu myös jouhikutkaksi, ja siitä kärsiviä hevosia hankureiksi. Englanninkielisiä nimityksiä ovat sweet itch, summer eczema tai insect bite hypersensitivity. Sairaus on yleinen monilla hevosroduilla kuten suomen-, islannin- ja friisiläisissä hevosilla sekä monilla poniroduilla."
lähde: hevostietokeskus.fi 

Kesäihottuma, tuo ärsyttävä ja todella yleinen vaiva varsinkin suokeilla ja issikoilla. Vaiva on elinikäinen joka yleensä käyttäytyy viinin kanssa päinvastoin; pahenee hevosen vanhetessa.

Käsittelemme nyt kevään ja kesän ollessa vielä horisontissa hieman Toivon kesäihottumaa josta ajattelin tehdä kolme-osaisen sarjan jonka ensimmäinen osa käsittelee ihottuman hoitoa ulkoisesti.

Paras hoitokeino ihottumaan on tietenkin hankaamisen ehkäisy. Hankaamista taasen tulee ehkäistä ehkäisemällä kutinaa. Toivolla sukkapuku on oleellinen asia kutinan välttämisessä. Mitkään suojakuoret eivät riitä, on oltava kunnollinen, mahan, kaulan ja häntäruodon peittävä loimi. Muutamia erilaisia loimia olemme testailleet ja olemme päätyneet siihen, että paras on tähän mennessä ollut tämä GHP:n ihottumaloimi. Tykkään! Tosi kevyt ja huomaamaton verrattuna esimerkiksi ylläolevassa kuvassa olevaan horzen malliin. Kuivuu myös suht nopeasti jos kastuu ja venyy sen verran mukavasti että pysyi melko hyvin ainakin viimekesän ehjänä poikien käsittelyssä.

Päähuppu on toinen välttämättömyys Toivon kanssa ja päähuppua Toivo oikeastaan rakastaa. Treenistä kun ollaan menossa takaisin laitumelle on Toivo päähupun nähdessään kaula pitkällä odottamassa sen saamista. Hupun kriteereinä olen pitänyt sitä, että edessä silmien kohdalla on silmille "turvakaari" joka estää huppua menemästä silmiin. Muutenkin halusin jonkun kivan hupun ja päädyimme horsewaren huppuun joka palveli koko kesän ihan älyttömän hyvin. Huppua voit katsoa täältä.

Suojaamisen lisäksi tärkeää on myös ihon pitäminen hyvänä. On huolehdittava, ettei se pääse kuivumaan ja hilseilemään. Olen käyttänyt helppoina hetkinä, eli silloin kun kutiaminen on vähäistä, leovetin bio skin oilia. Pahempina hetkinä 1-2 krt päivässä harjamarron, häntäruodon, pepun ja kainaloiden öljyäminen saa pidettyä ihon ehjänä. Leovetin öljyä voit katsoa täältä.

Jotta saan ihon pysymään terveenä, kannattaa hevosta myös pestä jokaikisen treenin, jossa hevonen hikoaa edes vähän, jälkeen. Toivoa tuli parhaimmillaan viime vuonna pestyä joka päivä. Tärkeää on kuitenkin, että Toivon iho kuivuu herkästi, ja saippuapesua saa täten harrastaa enintään kerran kuussa, ehkä kaksikin nyt, kun olen löytänyt leovetin tea tree shampoon. Kyseistä tuotetta voit katsoa täältä.

Myös harjaamista olen pitänyt ensiarvoisen tärkeänä. Muistaa harjata hevosen joka kerta myös ratsastuksen jälkeen jotta karva ei jää sekaisin ja ala täten kutittaa hevosta. Lika kutittaa myös, eli jos et satu juuri tänään pesemään, niin sitten ainakin on harjattava kunnolla. Ylimääräinen hilse irtoaa yleensä myös harjaamalla hyvin.

Jos Toivon iho pääsee kaikesta hoidosta huolimatta rikkumaan, laitan siihen bio bzzz voidetta. Solheds olisi jälleen oiva tuote, mutta ne kaikki sisältävät xanthan gumia, jolle Toivo on valitettavasti allerginen. Tätä super hyvää rasvaa olen käyttänyt muutenkin vähän rikkuneeseen ihoon (ei käy ihan avohaavoihin). Voide ei kuitenkaan sisällä mitään antiseptistä, joten sitä ennen haava on hyvä putsata vaikkapa betadinella. Muiden mömmöjen lisäksi tietysti käytössä hyvä ötökkämyrkky!
Nyt kun ollaan todettu että öttiäisiltä pitää suojautua sukkapuvulla, on myös tärkeää ottaa Toivo pahimpina aikoina aiemmin sisään ja pitää tallinovet öisin suljettuna jottei kaikki öttiäiset pääsisi sisään.

Mitäs tykkäsitte tälläisestä postaksesta? Omia ihottumavinkkejä voi kertoa alhaalla!




lauantai 4. maaliskuuta 2017

Sairaan hyvä!

Me oltiin Toivon kanssa tiistaina Kirsi Hagnerin valmennuksessa ja ai että kun tykkäsin. Tuntui jotenkin kerrankin siltä, että joku oikea kouluvalmentaja näkee Toivossa muutakin kuin lihaksettoman pitkäselkäisen ex-ravuri hömpöttäjän ja ymmärsi, että vaikka Toivo on vähän rämäpää ja kokoajan asenteella "mennäänmennäänmennään" niin se on myös herkkä ja ihmettelee uusia asioita.


 No mitä me sitten juteltiin?
Aluksi juttelimme Kirsin kanssa ihan vaan siitä mitä me molemmat ollaan tehty ja mitä mä ja toivo ollaan tehty ennen meidän yhteistyötä. Sen jälkeen tein ympyrällä normaalia työskentelyä kolmessa askellajissa niin, että Kirsi tarkkaili miten mä työskentelen ja yritti vähän tutustua meihin siinä samalla. Ratsastin siis ihan niin kuin normaalistikin. Kirsin kommentit siitä mitä me ollaan nyt, olivat todella positiivisia, ainakin positiivisempia kuin odotin. Hän sanoi, että tykkää minun siististä ratsastustyylistäni ja siitä, miten mä pyrin asettamaan ja taivuttamaan hevosta. Kirsin mielestä myös tempo, jota ratsastin oli osattu määrittää hevoselle hyväksi verryttelytemmoksi; pitkä ja rento muoto. Myös Toivoa Hagner kehui jo pelkän ensinäkemän perusteella hevoseksi, joka on yhteistyöhaluinen, kiltti, nöyrä, ystävällinen ja tekee kaiken 110% täysillä. Meidän yhteistyö sai myös kehuja.




Yhtenä ongelmakohtana siinä, että mä en pysty istumaan Toivon ravissa on se, että satula nousee takaa hieman liikaa ja pääsee pikkuisen tärräämään. Saan kuitenkin huomenna jo alle palaromaanin, jolla saamme satula-asiaa toivottavasti korjattua. Kirsi kutsui Toivon ravia "takapotkuraviksi", jonka vuoksi se Kirsin mukaan voi olla hankala istua. Isoja ongelmia ovat myös mun älytön vinous, jota toivottavasti saadaan korjattua kun minä vain olen määrätietoinen asian suhteen. Sitten tietysti vaan yleisesti se, että hevosella ei ole vielä tarvittavaa määrää lihaksia kantaa itseään kauaa ja sitten se, että me vaan ei osata vielä yhdessä eikä välttämättä erikseenkään ihan kaikkia asioita. Monia pieniä hyviä asioita ja vielä enemmän isoja ja pieniä korjattavia ja opeteltavia juttuja tuli taas esiin.



Entä mitäpä me sitten oikeasti treenattiin?
Teimme pääty "neliöllä" ihan vaan työskentelyä, jolla saisimme takajalat rehellisesti alle. Aluksi käynnissä toiseen suuntaan vain niin hidasta käyntiä kuin sain hevosen kävelemään, tavoite oli saada käynnin mitasta puolet pois. Tein runsaasti pysähdyksiä, jotta sain hevosen kuulolle. Toivo ihmetteli aluksi että "miksi ihmeessä näin hitaasti" , mutta tein kuten Kirsi neuvoi ja annoin sen olla jännittynyt ja ihmeissään. Kun Toivo käveli haluamaani tahtia, aloin tehdä väistöjä neliön sivuilla. Aukealla sivulla tehtiin väistöjä ulos, seinän vieressä väistö tehtiin sisään. Toivo teki todella kivasti väistöjä omaan ja mun tasoon nähden, varsinkin vasenta pohjetta väistettäessä.



Kun käyntityöskentely saatiin molempiin suuntiin tehtyä, otimme ihan muutaman kierroksen _rauhallista_ ravia. Ravista laukka ja laukkaa sen verran että saadaan lopettaa "kun menee hyvin" eikä vasta kun pakka leviää käsiin. Molempiin suuntiin sama homma, jonka jälkeen rauhalliset loppuravikierrokset ympyrällä. Varsinkin ravissa lopuksi Toivo jäi sairaan hyvin odottamaan mua ja olin ihan että wau miten tää liikkuu. olin tositosi tyytyväinen ja valmennus kokonaisuudessaankin meni niinkuin otsikossa on : sairaan hyvin!



torstai 2. maaliskuuta 2017

Helmikuun yleiskatsaus!

Näyttökertoja Helmikuulta kertyi vain 2108, johtuen verkkaisesta postaustahdista. Kommentointikin on osaltanne ollut vähän laiskaa, VAIN 10 kommenttia. Tämän kuun kommenttikuningatar on Pilvi .
Kommenttipalkinnon tilanne on siis se, että Pilvillä(2 kommenttia) ja viime kuun voittajalla Siirillä (3 kommenttia) on molemmilla 1 piste, tasoissa mennään. Kommenttikilpailun säännöt löydät "uusi täällä" sivulta.

Top-3 -postaukset
1. Riders Inn-treenit
2. Mitä meille kuuluu?
3. Miten onnistuin?

Oma lemppari on ehdottomasti tuo Riders Inn postaus!!