keskiviikko 30. marraskuuta 2016

🎅🎄1


Noniin, polkaistaan käyntiin vuoden 2016 joulukalenteri.Tästälähin jouluun asti postaukset ovat otsikolla: 🎅🎄 ja tähän perään luukun numero. Heittäkää ihmeessä joulukalenteripostaus aiheita, koska totuttuun tapaan nämä 24 päivää tulevat sisältämään paljon erikoispostauksia. toteutan niin paljon toiveitanne kuin kykenen ja ehdin. Samalla saisitte myös heittää reippaasti _KYSYMYKSIÄ_ kehiin, koska nron 17 luukku on Q&A.  Antaa palaa, ja hyvää joulunodotusta!

lauantai 26. marraskuuta 2016

#62 Odotitte varmaan kisapostausta...

...mutta sitä ei nyt tule.

Tämän päivän kilpailut joihin mun piti Kapun kanssa mennä peruttiin liian vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Koska Toivokin on edelleen lomalla torstaisen kranion jäljiltä, mulla ei tänään ollut mitään muita heppajuttuja kuin aamutalli. Nytpä mulla jää aikaa lähteä katsomaan pikkusiskon voimistelunäytöstä ja vaikka mitä.

Toivon kranio meni torstaina ihan hyvin. Mitään ihmeellisiä jumeja siitä ei oikeastaan edes löytynyt. oikea lonkka oli kuitenkin aika huono ja Päivi oli sitä mieltä että se on liukastunut sillä ja näin ollen jumiutunut. Todennäköisesti näin. Toivollahan ei ihan heti lumen tultua edes ollut hokkeja koska kengittäjää ei vaan yksinkertaisesti saatu heti lyömään talvirenkaita mopoon. Myös niskassa oli jokin pieni jumi, joka päivin mukaan oli seurausta lonkasta tulleesta "häiriöstä".Saimme mukaamme myös bambua auttamaan sarveisen kasvussa, jospa saataisiin Toivonkin kaviot kasvamaan tarpeeksi reipasta vauhtia.

Muuta ihmeellistä meille ei kuulu, me ollaan lomailtu j alomaillaan varmaan huominenkin. Tämän päivän auringonnousu oli iin kaunis, että saatte muutaman mielestäni jopa satumaiselta näyttävän kuvan tähän lyhyen kuulumisostauksen kylkeen.





torstai 24. marraskuuta 2016

#61 Olympiasta oliiviin

Kapu kävi sunnuntaina hyppäämässä tuossa meidän kotikentällä lauantain kisoja varten. Hevonen oli mukavan reipas ja muutenkin ihan kivan tuntuinen ratsastaa. Teimme pientä jumppatreeniä kevyesti niin, että herra jaksaa hypätä kisoissakin yhtä reippaasti ja kiltisti sekä tietysti rehellisesti.

Aluksi verkkasin laukan ja ravin jonka jälkeen tein vähän käynti väistöjä jotka sujuivat Kapulle ihan hyvin. Väistöjen jälkeen annoin Kapun vetää henkeä ja tulin jumppaa pelkkinä puomeina jonka jälkeen nostimme rauhassa puomit maasta ylös. Hevonen suoritti todella kivasti ja keskittyi mukavasti sekä katsoi mihin hyppäsi. Takajalkatyöskentelykin oli ihan ok. Nopeat takajalat oli kuitenkin yllätys, koska Kapu on välillä vähän hidas takaa.

Niinkuin videosta huomaa mun oma istunta vaihtelee aika paljon eri klipeissä. Jotenkin en ollut ihan varma miten mun olisi pitänyt olla. Hevonenkin vaihteli välillä tahtia itse ja teki eri tyyppisiä hyppyjä joten en saanut jostain syystä kroppaa aina pidettyä samalla linjalla vaan menin Kapun tekemiin muutoksiin mukaan. 

Ennen Kapulla on hypätty olympialla, mutta ehdotuksestani vaihdoimme sen oliivi-kolmipalaan joka ainakin näin yhden kokeilukerran jälkeen toimi oikein kivasti ja jätimme sen nyt Kapulle niin että se saa tehdä sen kanssa hommat. Toivotaan että Kapu toimisi tällä nyt vielä paremmin kuin suoralla  kumi-olympialla ja saisimme jättää kys. kuolaimen sille vakituiseksi.

Lauantain kisoihin näiden treenien perusteella hyvällä fiiliksellä ja toivotaan että kuolain toimii myös vieraassa maneesissa kisoissa eikä Kapu keksi mitään omaa showta. Kurkatkaa vielä video viimeisistä tehtävistä!

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

#60 "Tiiätkö mikä tässä on ongelma?"

"En oo ihan varma."

"Sä oot liian hidas, menee kolme laukkaa eikä tapahdu mitään."

Viime valmennuksen ongelmat tiivistettynä vuoropuheluksi. Mä oon liian hidas. En vaan jostain syystä millään pääse niin nopeasti tiukasti satulaan ja saa ohjaa ja pohjetta läpi heti ensimmäisellä laukka-askeleella esteen jälkeen. Varsinkin linjoilla jos ota kiinni se tapahtuu liian myöhään. Jos otan vaikkapa viiden laukan linjalla kiinni vasta 4. ja 5. se on liian myöhään ja hyppy tulee väkisinkin kättä vasten. Jos ottaisin vaikka 2. ja 3. kiinni voisin rentouttaa ja antaa hevosen tehdä neljännen ja viidennen laukan.

Laukkaa pitäisi saada ratsastettua myös enemmän ylös kuin eteen, ja me Heinin kanssa päätettiinkin, että tehdään nyt tammikuulle asti kavaletteja ja pieniä tehtäviä. Keskitytään siis tekniikkaan, koska sehän on kaiken pohja. Tammikuusta eteenpäin aloitetaan tekemäänn. kuukauden-kahden ajan voimaa ja aletaan sitten treenata ratoja. tavoiteeistakin puhuttiin, mutta niistä lisää myöhemmin, ehkä joulukalenteripostauksissa tms.

Nytkään ei ollut kamera mukana ja koska maneesikuvat ovat aina huonoja saatte katsella nyt talvikauden treeneistä enimmäkseen videoita joita yritän jaksaa leikkailla jne niin paljon kuin jaksan.

lauantai 19. marraskuuta 2016

#59 Lauran valmennus

Ihan alkuun pahoittelut, kuvat ovat tosi huonoja. Mun kamera vaan ei riitä tuohon maneesikuvaamiseen. Laitan kuitenkin niitä huonoja muutaman ettei postaus jää täysin kuvattomaksi.

Toivolla oli eilen vapaapäivä, eli se oli tapansa mukaan tosi reipas. Verkassa oikeastaan annoin sen ravata vähän reippaammin. Tosin rauhoittaminen oli aika kovan työn takana ja varsinkin käynnissä sain työstää aika paljon istunnalla Toivoa. Asetukset eivät aluksi toimineet kunnolla, koska mun sisäkäsi ei ollut ollenkaan kunnolla omalla puolellaan. Muutenkin istun tosi vinossa ja siihen täytyy löytää jokin keino, jolla saan virheen pois.

Pohkeenväistöä Toivo teki todella hyvin. Varsinkin ravissa tosi paljon paremmin kuin koskaan ennen ja oikeasti väisti takaakin. Toiseen suuntaan etuosa juoksi pakoon, ja takaosa jäi vähän jälkeen. Tähän sain hyvät ohjeet, ja keinon korjata tilanne. Eli ei pyydetä takaosaa vasemmalle ja lisää vaan etuosaa oikealle ja hitaammaksi. Toiseen suuntaan tilanne taas oli täysin päinvastainen ja reagoitiin myös päinvastoin kuin edellä mainitussa tilanteessa.

Laukassa Toivo oli ihan jees, ja sain käytettyä istuntapidätteitä tosi kivasti. Lopussa Toivo kulki taas tosi kivasti ja rauhallisesti, eli oppi meni perille, ainakin melkein.

Tosiaan, mulla on selkä varmaan niin jumissa että päätin varata ajan jollekin hoitajalle joka saa katsoa mun lihakset läpi kunnolla jos saisin itseni suoristettua. Siitä todennäköiseti lisää asiaa lähempänä. Nyt saatte nauttia kamalista maneesikuvista.






tiistai 15. marraskuuta 2016

#58 Taas koulukisoissa... + video

..ei tosin Toivolla mutta koulukisoissa kuitenkin. Ratsuna toimi tälläkertaa vanha luottoratsu S.N. Katin Kulta eli Kulta. Edelleen siis sillä valehtelematta oikealla suokkilinjalla. Kisat siis KTR:n seuuramestaruus kilpailut ja itse kisasin minimestaruudesta luokassa HeB K.N. Special. Itse koulumestaruus kilpailtiin HeA:ssa.
      
Olin Kullalla perjantaina taas tunnilla ja se tuntui jo silloin ihan hyvältä. Kisaverkassa Kulta oli levollisen ja kuuntelevaisen oloinen joskin vähän pohkeelle hidas. Laukkasin vain radalla olevat tehtävät verkassa läpi ja jätin laukkaamisen siihen,  jotta hevonen ei väsy. Radalla se toimi melkein kuin ajatus, varsinkin ravista seis ja ravista käyntiin siirtymiset tuli kuin taikaiskusta. Pieni pidäte jalalla ja hevonen on heti käynnissä. Lopputervehdys johon tultiin käynnissä juuri laukan jälkeen oli vähän levoton. Tai oikeastaan käynti oli levoton, kyllähän se paikallaan seisoi.

Tämä rata tuotti 65.200% ja puolen pisteen erolla voittajaan toisen sijan. Sininen rusetti mukaan ja pikkujouluissa odottaa hopeamitali. Estemestaruus vielä jäljellä johon otan Kapun mukaan. Kapun kanssa niiden lisäksi yhdet toisetkin kisat vielä ja sitten on kaikki tämän vuoden kisat pulkassa.

Kurkatkaa ihmeessä vielä video radasta ↑↑↑

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

#57 Lunta ja sairaasti pakkasta

Jonka myötä myös kenttä jäätyi ja hevonen pimahti. Ei vaan kyllä se kenttä saatiin auki ja hevonenkin nyt jo vähän rauhoittui.

Tämä viikko on mennyt Toivon kanssa pelkällä sileän ratsastuksella. Hevonen oli yhden vapaapäivän jälkeen niin sekaisin, että pelkkä ohjien tuntumalle ottaminen tarkoitti laukkaa. Kutsuin valmentajan apuun, jumpattiin hevonen kuosiin ja nyt se on taas toiminut jollain lailla. Onhan se reipas ja näin, mutta parempi se kuin tahmea.

Eiliseltä olisi taas pikkusiskon ottamia kuvia ja koska eilinen on nyt meille varmaan vähän kuin merkkipäivä siinä mielessä, että Toivo teki ensimmäistä kertaa laukanvaihdon ilman puomia, pitää siitä kirjoittaa heti ilosanoma tänne! Tosin vain edestä, mutta takajalatkin vaihtuivat ympyrällä kun pyysin sitä vähän eteen. Tiedättekö kun olin niin supersuper tyytyväinen. Toiseen suuntaan tämä ei vielä onnistunut mutta voi kamala sitä iloa ja hämmästystä kun tajusi  hevosen vaihtaneen edestä laukan pyynnöstä ja vielä ilman puomia.

Muutenkin Toivo oli eilen tosi kivan tuntuinen varsinkin juuri laukassa. Edelleen se on niin hurja olevinaan että jos annan laukassa vähääkään kevyempää ohjaa tai istuntaa se tekee Toivo-speciaalin eli pää jalkojenväliin ja selkä köyrylle ja parhaassa tapauksessa vielä vähän peppua ylös.

Kenttä tosiaankin saatiin onneksemme äestämällä auki joten sekin on vielä ihan toimintakunnossa kiitos iskän ja pakkasellakin käyntiin lähteneen traktorin. Meillä siis kenttää ei ole suolattu eikä varmaan suolatakkaan eli ainoa hoito on äestys ja siihen perään lanaus joka on ainakin kesällä ja tällä ilmalla vielä ihan toimiva ratkaisu. Eipä tässä varmaan muuta, katsotaan kuvat ja jatketaan viikolopun viettoa!

(älä välitä mun ratsastuskamoista. Jalat jäätyy ja oli pakko kaivaa kuomat esiin. Takkejakin on 3 päällekkäin niin näytän xxxxl kokoiselta XD)








lauantai 5. marraskuuta 2016

#56 Kisoissa

Viime viikonloppuna oltiin lauantaina Toivon kanssa MYH-Horsesin maneesilla Varsan kisoissa. Luokiksi valitsin 2x 90 cm, ekat hallikisat, joten rauhassa aloitetaan. Toivo oli ollut edellisissä treeneissä super ja tuntui Maijallakin hyvältä. Verkka oli kahdessa osassaa niin, että ensin sileän verryttely kentällä ja hypyt maneesissa. Radat oli molemmat hyviä. Ekalla radalla yksi ärsyttävä ravilähestyminen, joka johtui tasapainion menettämisestä, eli mun tuen puutteesta. Muuten ihan kiva rata. 0-0 tulos ja loppiujenlopuksi luokassa sija 3.  Toinen rata oli parempi ja sain raviin humpsahtamisenkin korjattua. Viimeiselle esteelle kuitenkin jalat uniohtui kaarteessa ja puomi mukaan. Älyttömän  tyytyväinen kuitenkin olin. Tosi kivat radat, mutta yksi harmillinen puomi joka jäikin päivän ainoaksi.

Sunnuntaina olin KT-Tallin omissa harjoituskilpailuissa ja starttasin Kullalla ja Kapulla A-merkin radat. Kapu teki tosi kivan radan. Oli se vähän tahmea, mutta teki kivoja hyppyjä ja puhtaan radan. Ensimmäisiä ei-sijoittuneita oltiin ja olin todella tyytyväinen hevoseen. Laukka vähän kuoli rataan kuuluvan raviin siirtymisen kohdalla, tai aika paljonkin kuoi ja viimeiset hypyt olivat vaikeita mutta esim. innari ja siitä pari askelta okseri tehtävä oli todella hyvä Kapulle. Kullalla olin tunnillakin, eli yksi listan kohdista on suoritettu! Kulta teki "yllätys-yllätys" puhtaan ja reippaan radan ja sillä luokan voittoon.

Kurkatkaa ihmeessä vielä videot radoista!