lauantai 19. marraskuuta 2016

#59 Lauran valmennus

Ihan alkuun pahoittelut, kuvat ovat tosi huonoja. Mun kamera vaan ei riitä tuohon maneesikuvaamiseen. Laitan kuitenkin niitä huonoja muutaman ettei postaus jää täysin kuvattomaksi.

Toivolla oli eilen vapaapäivä, eli se oli tapansa mukaan tosi reipas. Verkassa oikeastaan annoin sen ravata vähän reippaammin. Tosin rauhoittaminen oli aika kovan työn takana ja varsinkin käynnissä sain työstää aika paljon istunnalla Toivoa. Asetukset eivät aluksi toimineet kunnolla, koska mun sisäkäsi ei ollut ollenkaan kunnolla omalla puolellaan. Muutenkin istun tosi vinossa ja siihen täytyy löytää jokin keino, jolla saan virheen pois.

Pohkeenväistöä Toivo teki todella hyvin. Varsinkin ravissa tosi paljon paremmin kuin koskaan ennen ja oikeasti väisti takaakin. Toiseen suuntaan etuosa juoksi pakoon, ja takaosa jäi vähän jälkeen. Tähän sain hyvät ohjeet, ja keinon korjata tilanne. Eli ei pyydetä takaosaa vasemmalle ja lisää vaan etuosaa oikealle ja hitaammaksi. Toiseen suuntaan tilanne taas oli täysin päinvastainen ja reagoitiin myös päinvastoin kuin edellä mainitussa tilanteessa.

Laukassa Toivo oli ihan jees, ja sain käytettyä istuntapidätteitä tosi kivasti. Lopussa Toivo kulki taas tosi kivasti ja rauhallisesti, eli oppi meni perille, ainakin melkein.

Tosiaan, mulla on selkä varmaan niin jumissa että päätin varata ajan jollekin hoitajalle joka saa katsoa mun lihakset läpi kunnolla jos saisin itseni suoristettua. Siitä todennäköiseti lisää asiaa lähempänä. Nyt saatte nauttia kamalista maneesikuvista.






4 kommenttia:

  1. Oma suositukseni on käydä kerran kuussa hierojalla ellet jo käy. Ja jollain sellaisella joka ei vain silittele. Säännöllinen huolto omille lihaksille on yllättävän tärkeää, ja usein oman "huonon kunnon" huomaa vasta kun on hetken käynyt säänöllisesti hierojalla. Ja huonolla kunnolla tarkoitan siis jumiutuneita lihaksia ja tukkeutuneita akupisteitä, en suoritus kuntoa. Parin ekan kerran jälkeen tekee häijyä mutta siittä se muutos parempaan alkaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! En tosiaan oo ikinä käynyt hierojalla, koska aika vaan ei oo riittänyt ja se, että hevosen hyvinvoinnin takaamisen lomassa unohtuu helposti se tärkein, eli oma hyvinvointi.

      Poista
  2. Hienosti menee :) Kuka Laura teille piti valmennusta?

    VastaaPoista