sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

#31 Suomenhevosten kummajaiset, Urjala, 12.6.

Tänään aamupäivällä lähdimme ajelemaan kohti Urjalaa Toivo kyydissä. Odotukset eivät todellakaan olleet hyvät, koska hevonen oli eilenkin aika löysä. Päätin jo eilen illalla, että laitan kannukset jalkaan ja hyppään kisat waterfordeilla gägien sijasta. Wf on huomattavasti kevyempi kuolain kuin gägi, ja Toivo toimi sillä todella hyvin.
Wf on paljon elastisempi kuolain kuin gägi, ja siihen Toivo ei jää kiinni, saattaa toimia senkin takia paremmin. Tässä vielä tarkemmat katsaukset molempiin luokkiin:

90cm:
1. hyvin sisään, laukkakin vaihtui kivasti
2. Iso hyppy laineelle
3. sarja, hyvin sisään, vauhtia sen verran, että väli meinasi jäädä lyhyeksi, kuitenkin ihan hyvin sekin
4-5 linja sujuvasti kuudella laukalla, onneksi tuli 4. sen verran pohjaan että mahduttiin tuolla kuudella laukalla ihan hyvin, isomman hypyn kanssa olisi varmasti tullut tuolla laukalla puomi
6. hyvä hyppy, samoin seiskalle
8. puomi mukaan, ehkä vähän hätäinen ja vaan liian matala hyppy, paikka oli hyvä joten pudotus ei niin haitannut minua
9. iso hyppy trippelille


Kokonaisuudessaan siis aika hyvä rata. Pieni virhe, ja puomi mukaan. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen tähän rataan, koska ratsastin itse jo paljon paremmin kuin viime kisoissa, ja Toivokin oli hyvä.

100cm:
1. Hyvin sisään, laukka ei kuitenkaan vaihtunut, joten ennen kakkosta tuli muutama raviaskel, että saatiin laukka vaihdettua. 2 hyvä, aika iso hyppy.
3. taas sama sarja, nyt aika pohjaan sisään ja jouduin auttamaan b-osalle aika paljon jalalla, mutta selvittiin tästä ihan hyvin.
4-5 taas linja, 4 aika pohjaan, poni pelasti, 5 myös pohjaan, ja taas se pelasti! Hieno Toivo!
6 hyvä, ihan perus hyppy 7 samoin
8 ratsastin TODELLA tarkasti, koska viime radalla se tuli alas, ja Toivo tekikin sille ihan hyvän hypyn.
9, trippelille iso hyppy kaukaa, mutta hyvin venyi.
 Sitten alkoikin jo uusinta ja mulla meni hetki tajuta et voi juku, mehän ollaan uusinnassa.
10 vino hyppy, ja siitä käännös laineelle, hyvä hyppy sinne ja sitten sarja. Sarjalle hyvin sisään, ja sitten laukka olikin liian pitkä ja väli jäi ahtaaksi. Etujalat ehti nousta, mutta takakoivet jäivät matkaan ja B-osa alas. 13 hyvä hyppy, ja 14 olikin vaihtoehtoeste, eli sai valita hyppääkö muurin, vaiko tavallisen pystyn, ja mä sit mietin siinä kumman meen ja kuulin entisen valmentajani sanat päässä, "jos ei koita niin ei voita". Hyppäsin muurin lyhyemmällä tiellä, ja menin luokan johtoon siinä kohtaa. Kilpailun edetessä yksi ratsukko meni ohi, ja tekikin siinä samalla koko kilpailun ainoan 0-0 tuloksen metrissä.
Tässä tultiin todella lähelle, mutta Toivo korjasi ratsastajan virheen.

Toivo taisi tehdä tänään koko elämänsä yksistä parhaista aluetuloksista, ja mä tein mun parhaan metrin, ja ekan sijoituksen sieltä. Kisafiilis oli kiva, suokit oli komeita ja muutenkin oli mukava päivä. Taisin olla koko kilpailun nuorin ratsastaja, ja ainoa vielä lapsiratsastajana ratsastava likka! 


Nyt Toivo saa maastoilla tämän viikon, ja katsotaan jos kevennetään karvalastiakin viikoloppuna vähän kesälookkiin!

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä tähän kesään teille! Toivolle rapsutukset entiseltä emännältä. Hän on upea poika ja hienoa, kun on päässyt sinun kanssasi eteenpäin. Uskon, että tulette pärjäämään!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Jää ihmeessä seuraamaan Toivon elämää tähän blogin puolelle! <3

      Poista
  2. Hyvä te! Tosi kivoja kuvia kans! <3

    VastaaPoista