lauantai 15. lokakuuta 2016

#55 Autumn/winter bucket list!


Koska mä en tehnyt summer bucket list-postausta, teen nyt vastaavanlaisen mutta vaan talvelle/syksylle. Teen tämän siis niin, että kirjoitan 12 kohtaa jotka yritän toteuttaa tulevan talven/syksyn aikana, ja teen sitten helmikuun lopussa/maaliskuun alussa postauksen jossa kerron mikä onnistui mikä ei.
Koska kaikkia, eli minuakin vaivaa syysmasennus, lista on innoittava kohde toteuttaa itseään ja tehdä jotakin uutta sohvalla lojumisen sijaan.  Aika alkaa n.y.t. NYT!

1. Ratsasta kahdella hevosella jolla et ole ennen mennyt
 Minä tosiaan ehkä jopa valitettavan harvoin ratsastan kellään muulla kuin Toivolla tai Kapulla. Sitäpaitsi vaihtelu virkistää, eikö niin?
             
2. Käy kilpailuissa ilman hevosta, eli katsojan roolissa
Harvemmin tulee käytyä kisissa ilman hevosta, stressiä ja kiirettä syöden ja nauttien hevosurheilusta.


3. hiihtoratsasta
  Hiihtoratsastettua tuli viime vuonnakin, mutta koska se vaan on niin älyttömän kivaa, se oli pakko tähän listata.

4. Käy sellaisen valmentajan tunnilla olla et ole ennen käynyt Toivon kanssa
 Uusia valmentajiakin on aina hyvä kokeilla ja minä kun vielä olen niin epäluuloinen, niitä tulee harvemmin kokeiltua.

5. Ratsasta vähintään 20 kilometrin maasto
 Meidän normaalit maastolenkit ovat noin 10 km pituisia ja oikein pitkä muutaman tunnin maasto olisi varmasti rentouttava itsekullekkin.



6. Mene jouluratsastukselle jouluaattona 
 Joulumaasto tonttupuvuissa tehtiin viimevuonnakin, joten tottakai tänäkin vuonna. Super kivaa, kokeile vaikka!

7. Katso jokin leffa jota et ole katsonut
 Mä katson tosi harvoin leffoja, ja kun katson ne on aina niitä samoja nalle puh juttuja! Hahah, ehkä vähän kaavoihin kangistunut?

8.  Päivitä blogin joulukalenteri joka päivä 
Joulukalenterin aion taas pitää kuten viimevuonnakin. Viime vuonna kuitenkin osa luukuista jäi, tai tein yhdistettyjä luukkuja. Nyt tavoitteena kuitenkin tedä joka päivä luukku.

9.  Käy tunnilla ratsastuskoulussa ratsastuskoulun hevosella
Ratsastuskoulun hepat on vaan niin symppiksiä, pakko taas mennä kokeileen!

kesäkuu 2015, Montazas "Monti"


10. ratsasta pellolla pelkällä riimulla
  Kokonaan pelkällä riimulla, ilman naruja tai satulaa

11.  vietä viikonloppu (perjantaista lauantaihin) yksin, syöden älyttömästi karkkia XD
Ainahan tää tekee hyvää, eiks vaan?
 

12. ole viikko ilman älypuhelinta
 Minä älypuhelinriippuvaisena olen todellakin tämän tarpeessa. Oletko sinä?


 

2 kommenttia:

  1. Itsekin olen aika puhelin riippuvainen, mutta lienee se ongelma laantua kun puhelin on rikki ;)
    Kiva idea mennä jouluaattona ratsastamaan, haluaisin kokeilla tuota jokus itsekin!

    VastaaPoista