lauantai 3. syyskuuta 2016

#43 Testissä vaikka ja mitä!

Toivo on ollut jo viikon verran treenissä ja on nyt saanut kokeilla erilaisia vaihtoehtoja sileälle tavallisen suitsituksen sijasta (nivelkuolain ja turparemmittömät suitset). Kuvia ei ole kuin tältä päivältä, mutta kerron silti kaikista kolmesta kokeilusta.

Kaulanaru: 
Kaulanarun idean Toivo ymmärsi aika hyvin ja toimi ravissa oikeinkin hyvin. Kuitenkin se käynnissä oli aika piittaamaton avuille, enkä ollut tyytyväinen ratsastettavuuteen. Kaulanaru toimi kuitenkin niin, että sillä voisi aina välillä hömpötellä ja leikitellä, olihan se hauskaa vaihtelua.

Naruriimu: 
Naruriimu toimi ihan hyvin, mutta jouduin käyttämään _todella_ suuripiirteisiä apuja jotta hevonen ymmärsi. Tottakai alkuun täytyy kertoa kaikki vähän isommin, mutta tämän kanssa joutui silti tekemään jopa ehkä vähän normaalia isommin. En siis ollu tähänkään niin tyytyväinen että sitä voisi oikeasti alkaa käyttämään tai että jaksaisin alkaa Toivolle opettamaan tätä.

Kaupre hackamore: 

Toivo on ennenkin mennyt hackamorella, tosin silloin mentiin kukkiksella. Alkuun mentiin, niinkuin yleensä vähän ihmetellen, mutta loppua kohti hevonen oli todella hyvä, kuitenkin kyseessä ensimmäinen kerta pitkiin aikoihin hackamorella, joten ei voi vaatia kuin ihan vaan kääntymistä ja takaisin tulemista. Tälläkään en vielä laukannut. Otan laukkaa kuolaimettomalla vasta, kun olen varma että se toimii. Kokemus oli kuitenkin sellainen, että voisin mielellänikin harkita talvella opettavani Toivon kokonaan ainakin sileällä kuolaimettomalle. Hevonen tykkäsi ja se on tietenkin pääasia!

(Tiedän kyllä, että hackamore on kuolain, mutta kutsun sitä silti kuolaimettomaksi, koittakaa kestää XD)


 Tässä kuvia alulta, todella jännittynyt hevonen, varsinkin tuossa ensimmäisessä kuvassa, seuraavissa ollaan jo vähän rennompia, tosin ratsastaja leikkii balleriinaa ja jalat liian edessä mutta nyt katsotaan hevosta vai mitä ;) 


 

3 kommenttia:

  1. Tosi kiva kun teillä on tullut vähän vaihtelua, ja Toivo on löytänyt myös oman lempparinsa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Kiitos taas kommentista, ne piristävät päivää <3!

      Poista
  2. Tuutteko aluemestaruuksiin?

    VastaaPoista