maanantai 24. huhtikuuta 2017

Onko Lämminverisestä ratsuksi?

 Kaikki kuvat, c. Jenniina
Kuka ihmeen toinen Toivo, se selviää, kun luet postauksen loppuun. Toivon omistaja, Jenniina ei ymmärtääkseni pystynyt ratsastamaan, ja ajattelin käydä häntä auttamassa, ratsastin itse Toivon.

Blended Hope, Toivo on 14 vuotias lämminverinen ruuna. Löydät Toivon sukupostista tämän linkin takaa. Toivo on ollut Jenniinalla ratsun hommissa kolmisen vuotta ja sitä ennen ollut ravihevonen , niinkuin useat lämminveriset. Kaikki näkemäni lämminveriset ovat olleet tosi laihoja ja huonosti hoidetun näköisiä, mutta tämä hevonen teki kyllä siinä asiassa poikkeuksen. Tosi kivan näköinen hevonen noin äkkiä katsottuna.


Minä en itse ollut koskaan ratsastanut lv:llä ja mulla oli joitakin ennakkoluuloja, kuten erikoinen hyppy ja laukka. Kuvittelin hevosen olevan myös vahva edestä. Hoitaessa Toivo oli todella mukava ja rauhallinen, seisoi käytävällä irti ja luotti ihmiseen. Myös varustaminen sujui ongelmitta.
Aloitin ensin Toivon kanssa työstämään käyntiä, ja piakkoin huomasin lyhyen käynnin olevan hevoselle todella hankalaa. Se hermostui ja alkoi pomppia. Isompaa käyntiä se kuitenkin teki todella kivasti.



Ravi oli selvästi vahvin niinkuin ex-ravureilla usein. Sitä sai jonkin verran lyhennettyä ja tietenkin myös pidennettyä. Ravissa pystyi työskentelemään oikein hyvin ja Toivo teki kuuliaisesti asioita ravissa.
Laukasta mulla oli todellisia ennakkoluuloja, kuten, että laukka on ihan kamalaa solkotusta. Nostin laukan ja no, olihan se vähän nelitahtista. Kun laukkasin uraa pitkin jalalla kohti ohjaa, sain muutamia ihan hyviä kolmitahtisiakin askelia, mutta pienemmässä laukassa ympyrällä en saanut ainakaan näin ensimmäisellä ratsastuskerralla kolmitahtista laukkaa irti.




Ihan kokeilunhalusta, ja koska Toivolla ei oltu juuri  vähään aikaan ilmeisesti hypätty, otimme muutaman pienen hypynkin. Ei se nyt ihan aasiltakaan tuntunut, mutta oli se kaukana hyvän tuntuisesta ja voimakkaasta ponnistuksesta. Toivo oli kuitenkin hyvin kuulolla ja kun sain paikkoja ratsastettua lähemmäs, hypyt alkoivat tulla ihan hyviksi, ei siis mikään ihan tyhmä hevonen! Muutenkin Toivo oli todella kuuliainen ja kiva ratsastettava, ei ollenkaan vahva ja siis oikeasti kivaa vaihtelua omaan Toivoon. Kyllä, lämminverisestäkin on ratsuksi, ehkei GP tasolle mutta kyllä se on oikein mukava ja miellyttämisen haluinen, ainakin sen käsityksen Toivo antoi.

Omia kokemuksia lämppäreistä saa kertoa, samoin tästä mun kannanotosta ja samalla ratsastuspostauksesta. Kiitos vielä Jenniinalle hevosen lainasta!



21 kommenttia:

  1. Jokainen hevonen on oma yksilönsä, ja varsinkin ex-ravureissa riippuu paljon mitä on työstetty. Laihat ja "vahva hevonen edestä" -kuvitelma on ihan normaalia.

    Tosi hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  2. Jatkossa varmaan kannattaa kysyä hevosen omistajalta saako hevosesta kirjoittaa blogiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en ihan ymmärrä? Tottakai olen sanonut hevosen omistajalle kirjoittavani Toivosta. Mistä ihmeestä keksit että luvatta kirjoitan postauksen jonkun muun hevosesta?

      Poista
    2. Joo terve omistan kyseisen metukan ja Annika kyllä on ihan luvallisesti tän kirjottanu?! 🙈

      Poista
    3. Nää kitisevät anot on vissii taas heräilly talviunilta 😂

      Poista
  3. Hyvä postaus! Itselläkin on (ollut) ennakkoluuloja ja onhan niitä huonompiakin lämppäreitä joita yritetään ratsuksi, mutta yläpuolella taas poikkea yksilö! Hienosti menette! :)

    VastaaPoista
  4. Mielestäni riippuu hevosesta ja omistajasta mitenkä hieno ja hyvä hevosesta voi tulla. Esimerkkinä on Kaktu ja Futura. Jos omistaja jaksaa ja osaa kouluttaa hevosta, siitä voi tulla vaikka kuinka hieno, vaikka olisikin entinen ravuri. :)

    VastaaPoista
  5. kiva postaus! Meillä oli aikoinaan exravuri joka voitti lähes kaikki ulkopuoliset estekisat, eli on niitä älyttömän hyviäkin ratsuja. Sillä kyllä oli omaa luonnetta (sai varoa jos karkasi että hyökkääkö kimppuun!)
    vaaranvoima.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Minusta hieman negatiiviseen sävyyn kirjoitettu postaus :) olisi ollut mukavampaa lukea siitä, että mitkä ovat enemmän positiivisia asioita, kuin "kaukana hyvästä ja voimakkaasta ponnistuksesta" tai yleistämistä ex-ravureista. Jokainen hevonen on yksilönsä ja usein kovasti kiinni siitä ratsastaja, joka selässä istuu, että mitä hevonen on valmis antamaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmius antamaan on eri asia kuin voima. Kerroin myös positiivisia asioita ja niitä oli tässä postauksessa enemmän kuin negatiivisia ja tykkäsin Toivosta. Kiitos kuitenkin kommentistasi ja mielipiteestäsi, otanhan nämä "negatiiviseti kirjoitetut" kommentitkin ilolla vastaan :)

      Poista
  7. Mielenkiinnosta, miksi kimblewick sileälle? Ja näin todella vähän ravihevosista tietävänä, eihän ravurin laukasta tule juuri koskaan kolmitahtista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siitä kolmitahtista tulee kunhan lihaksisto on Kunnossa (tietty jos kulmaukset ei sovi muutenkaan ratsuksi, laukkakaan ei välttämättä toimi)

      Kuolaimesta sen verran et hevonenhan ei ole mun, mutta uskon että monen kokeilun jälkeen tällä Toivo vaan on toiminut parhaiten ja ollut tyytyväisin ☺

      Poista
    2. Kimbelwick koska hevonen on sillä tyytyväinen ja kevyt ratsastaa, käytetään myös normi niveltä jossa on d-renkaat, waterfordeja, pelhameita ja hakkiksia monipuolisuuden takia. Mutta jos vaikka menisin sillä nyt noilla nivelillä ja se tuntuis niillä paremmalta niin ottaisin ne käyttöön :) mennään siis ihan hevosen mielipiteen mukaisesti.

      Poista
  8. Itse tykkään lämppäreistä, sillä onhan mulla kolme lämppäriä liikutushevosena! Yhdellä niistä on vain huono kunto, koska sitä ei oltu liikuettu paljoa, ennen minua. Kaverini kaksi lämpöstä on kyllä laihoja, mutta ne eivät vain liho, vaikka mitä syöttäis, mutta terveitä ja iloisen näköisiä ovat! Itselläkin oli ennakkoluuloja lämppäreitä kohtaan, ennekuin niillä ratsastin, mutta ei ole enään.

    iidunhevoselamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Lämminverinen on lähtökohtaisesti jalosyutuksellisista syistä nöyrempi ja miellyttämishaluisempi kuin esm.suomenhevonen jotka sitten taas lähtökohtaisesti paaaljon viisaampia. Näissäkin toki eroavaisuuksia. Lämpösiä olen käsitellyt niin ravi- kuin ratsu-urheilun merkeissä ja kummallekkin puolelle ihan passeleita pelejä. Kaikista ei vaan ratsuiksi ole jalostuksellisista( vahva ravi, vahva voiton tahto ja eteenpäin pyrkiminen) sekä erinäisistä käsittelystä( vielä löytyy näitä "kovalla kädellä" kouluttavia) johtuvista syistä.
    Summasummarun; jos hevosen pää pelaa ja on se muilta vaatimuksiltaan sopiva ihmisen käteen, voi lämpösestäkin saada vallan mainion harraste pullan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvä ja asiallinen kommentti, kiitos Siitä!

      Poista