torstai 8. joulukuuta 2016

🎅🎄8


10 syytä hankkia suokki. Noniin ja muistutellaanpa taas siitä, että nää on mun mielipiteitä ja muutenkin huumorilla tehtyjä joten älkäähän pahastuko.

1. Rehellisyys
Rehellisyys maan perii, vai periikö? Suokki on ehkä rehellisin rotu mitä maa päällään kantaa. Tekee kaiken just niinkun pyydät ja vähän enemmänkin.

2. Rakenne
Jo pelkkä ulkonäkö on niin kaunis, söpö ja komea, että sekin riittäisi perusteeksi hankkia suokki. Komeeta ja liaksikasta suomenhevosta ei voita mikään.

3.pelottomuus
Yhden käden sormilla voi laskea kuinka moni suokki säikähtää tai pelkää turhia. Ainoa pelko on ehkä ruuan loppuminen ja yksin jääminen.

4. Monipuolisuus
Pystyy ajamaan, hiihtoratsasttamaan, maastoilemaan, kouluratsuilemaan, hyppäämään, kenttäratsastus menee, samoin puskailu. Harvemmin Puokin, tai new forestin perään voi lukea tuollaista listaa.

5. Estepää
 Monesti suokilla on tosi hyvä hyppypää. Ei turhia hötkyillä ja pää kestää kilpailemista. Jos ei taidolla niin sisulla ja ennenkaikkea tahdolla, eli päällä.

6. Ruokahalu
Ei pääse tämän rodun edustajat kuolemaan nälkään. ne ymmärtää, että karussa Suomessa on aina syötävä talven varalle, tai jos sota iskee.

7. Luonne
Mutkattomia hevosia joilta ei kysellä, eivätkä ne kysele. Mennään eikä meinata.

8.Made in Finland
Kotimaista suositaan, vai mitä?

9. Terveitä...
...jos hankausta ei oteta huomioon.  Yleensä pysyvät ehjänä aika hyvin ja sairastelevat muutenkin vähän. Eläinlääkärikulut siis pieniä.

10. Koska miksi ei?
Okei, onhan niitä muutamiakymmeniä syitä miksi ei _todellakaan_ kannata ottaa suokkia, mutta kyllä nämä hyveet silti kumoavat paheet 100-0.  

 
Suutari
Toivo pulkkailemassa

Toivo 90cm
                                                              c. Sanni Koivu
                                L.P. Velmi, Mini jonka nimeä en muista, Tuskan Toivo, Salme

2 kommenttia:

  1. Täysin samaa mieltä muuten, mutta terveitä kohtaan pakko sanoa että tällä rodulla kaviorustonluutuma on harmittavan yleinen. :( Hyvä postaus muuten! :)

    VastaaPoista