perjantai 9. joulukuuta 2016

🎅🎄 9


Mehän käytiin maanantaina satula-autolla katsomassa uutta koulusatulaa sen vanhan ja kamalan Kieffer Lusitanon tilalle. Uuden satulan kriteerit olivat ainoastaan, että tuntuu hyvältä molemmilla puolilla satulaa, eli istuu ennenkaikkea Toivolle, mutta on myös mulle mukava. Budjetti pyöri siinä 1500 molemmin puolin, eli ei mitään seinään hakattua rajaa.

Sovittaja kokeili maasta seitsemää satulaa Toivolle. En edes muista mitä ne satulat, jotka eivät päätyneet selästä kokeiluun olivat, mutta ainakin muutama albion ja olisko ollut joku stubben ja kiefferkin. Nämä olivat kuitenkin kaikki liian lyhyt paneelisia tai kaarevia Toivolle. Seasta esiin nousi kuitenkin ne loput 3, jotka aikki olivat hyvän tuntuisia ja kaikki kolme vielä kaupan päälle prestigeitä.

Selkään maneesilla laitoimme ensimmäisenä prestige top dressage satula ( ei ole ihan juuri kuvassa oleva satula)
Kyseinen satula oli ihan ok istua, mutta se, mitä pistin muistiin heti, oli, että mun jalka pysy älyhyvin kiinni tässä satulassa. Penkki tässä oli 17" ja leveys mw, 34. Jostain syystä tämä oli Toivolle kuitenkin vähän leveä, jonka tosi saa korjattua kaventamisella jos päätyisimme tähän satulaan. Hintaa tällä oli sen 2300e, eli jonkin verran yli meidän budjetin.

Seuraavana kokeiltavana oli Prestige Roma (tämäkään ei ole juuri Toivon selässä ollut satula)
Tästä tykkäsin enemmän istuvuudeltaan ja leveyskin oli Toivolle sopiva. Penkki 17" ja eveys 34, mw. Tämän hinta oli 1899e, eli ihan meidän budjettiinkin sopiva.

Viimeisenä kokeilimme Prestige Dogea, tämäkään ei sama satula.
Tämäkin oli Toivolle hyvä, mutta itse en tykännyt yhtään. En saanut istuttua, kyseinen satula näytti muutenkin tosi vanhalle ja siivet olivat mulle vähän liian pitkät. Tässä samat mitat 17" ja mw, 34. Hintaa tällä taisi oolla 1799e eli tämäkin olisi sopinut hyvin meidän budjettiin.

Tästä varmaan voittekin jo arvata, että valitsin Roman. maanantaina täytyy ilmoittaa varmistus otammeko sen vai lähetämmekö takaisin. Tosi kiva satula kyllä tämä, halpa, hyvä ja hieno! saatte satulasta kuvia heti kun pääsen ratsastamaan päiväsaikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti