perjantai 6. tammikuuta 2017

Linkkaa blogisi!

Nyt on Linkkaa Blogisi! - postauksen blogejen "arviointi" postauksen vuoro. Toisaalta, mikä minä olen arvioimaan muiden blogeja. Pyrin kuitenkin arvioimaan reilusti ja tasapuolisesti blogit, enkä laita arvioimiani blogeja minkäänlaiseen järjestykseen parhauden perusteella. Nämä 5 blogia valitsin ainoastaan sen perusteella herättääkö blogi heti mielenkiintoni vai ei. Suurena osana siis omat mieltymykseni, kaikkia kun ei voi miellyttää.

Myrskyn selkään
                                     Myrskyn selkään

"Blogissani kerron kahden hevoseni, pv-tamma Veran ja sen varsan Nikan, kanssa touhuilusta sekä monipuolisesti varsan koulutuksesta ja treeneistä & kisoista muiden hevosten kanssa. Blogissani vierailee satunnaisesti myös valmentajani Prix St. Georges -tasolle asti koulutettu friisiruuna, jonka kanssa valmentaudun ja harjoittelen itsenäisesti useamman kerran viikossa. Tervetuloa seuraamaan Nikan kehitystä varsasta tulevaisuuden kilparatsuksi sekä matkaani vaativiin luokkiin!" 

Blogin banneri on ehkä tippunut hieman kärryiltä vuodenajoissa, mutta jos nyt ajateltasiin, että olisi kesä, on banneri älyttömän hieno. Teksti on hyvin kirjoitettua, ja tuntuu, että tekstiä tulee ilma ihmeempiä ponnisteluja. Blogin kaikki kuvat ovat todella hienoja, ja mm. joulukuvia on kaikkia hieman muokattu jouluun sopivasti elegantilla tyylillä. Blogin nimi on ymmärtääkseni tullut tästä: 

        "Nika (i. Don Larino, e. Vefa) syntyi keskellä yöllistä ukkosmyrskyä tallin suojassa"
Jos tulkitsin nimen oikein, on se todella kekseliäästi toteutettu. Ei mikään tavallinen "kavioiden kopsetta" tai "harjan hulmua" vaan kekseliäs nimi, jolle on lyhyt ja merkityksekäs tarina takana. Myös postaustahti on oikein sopiva.

Ennen tätä, en kyseistä blogia ollut tavannut, enkä lukenut, mutta nyt liityin lukijaksi ja jään seuraamaan Piritan blogia.

karvakorvia ja silkkiturpia


                                                     Karvakorvia & Silkkiturpia

 "Karvakorvia & Silkkiturpia on hevosaiheinen blogi, joka kertoo 14 vuotiaan nuoren poninomistajan arjesta. Blogin keskipisteenä on kuitenkin oma suokkiruuna Velmi, jonka kanssa ollaan treenailtu jo yli kolme vuotta.
Kamerana toimii äitini Canon eos 600D järjestelmäkamera, johon kuuluu 70-300mm pitkä objektiivi.

- Pilvi"

Tämäkin banneri on vuodenajoista ehkä vähän ulkona ja omaan silmään vähän "tylsä". Ulkoasu okonaisuutena kuitenkin ihan kiva ja simppeli. Teksti on hyvin kirjoitettua ja kielioppi on kohdallan. Blogissa olevat kuvat ovat pääosin todella hyvälaatuisia ja muutenkin fiksusti suunniteltuja ja postailtuja. Iso miinus on todella hidas postaustahti. Myös erikoispostauksia saisi olla mielestäni enemmän. Mielenkiintoni herää aina, kun blogissa on suokki, ja tälläkertaa hevonen on lisäksi samalta tallilta kuin Toivo. Siisti ja huoliteltu blogi siis! Tätä blogia luinkin jo aiemmin, eli energiaa ei tarvinnut tuhlata lukijaksi liittymiseen tällä kertaa.




Trust is about us

                                   Trust is about us

 "♥ 20- vuotias Siiri & 13- vuotias puoliverinen ruuna Pirelli "Pilleri"
♥ Pillerin kanssa treenataan este- ja kouluratsastusta, tasolla 70-80cm & HeB, me myös kisataan tallin kisoissa aina kun mahdollista!

♥ Pillerin ollessa tällä hetkellä hyppytauolla toimittaa estehevosen virkaa ratsuponi Rasmus O'Patrick, "Rasmus". Rasmuksen kanssa treenataan tasolla heB & re 70-80cm- Rasmus toimii myös korvaavana kisahevosena!

♥ Blogissa seikkailevat myös muut Rauhalahden ratsastuskoulun hevoset ja ponit"


Blogin banneri on kiva, ja hienosti tehty, sekä ajankohtainen. Ulkoasu on sopivan simppeli ja helppo silmille. Tekstissä oikeinkirjoitus on kohdallaan ja sitäkin on helppo lukea. Toki, tästä kirjasimesta, jota blogi käyttää en pidä yhtään, eli siitä miinusta. Hienot kuvat ja sopiva postaustahti herättivät kiinnostuksen, ja päätin lukijaksi liittymällä jäädä seuraamaan blogia.




Suomimies ja puolanpoika

                              Suomimies ja puolanpoika 

"Suomimies ja puolanpoika blogissa kerron elämästäni ratsastajana sekä hevosen omistajana. Myös muuta mahtuu menoon mukaan. Blogimme on myös palkittu Playsson.net toimesta vuoden 2015 persoonallisimmasta bloginnimestä.Omistan suokki ruuna Mariorin ja 6-vuotiaan puoliveri ruuna Alicanten.

Kilpailen ja valmentaudun molemmilla hevosilla. Kilpailemme kaudella 2016 pääosin tason 2-5 kisoissa 100-110cm luokissa.

Kuulumme myös Team Varsaan joka kuuluu SRL:n Talent Program ohjelmaan."
Banneri on jotenkin minun mielestäni sympaattinen ja ihanan talvinen. Ulkoasu on kokonaisuutena myös sointuva ja vuodenaikaan sopiva. Teksti on oikeinkirjoitukseltaan kondiksessa ja muutenkin helppolukuista. Blogissa suurinta kiinnostusta herätti Mariori, kansallisen tason suokki-ruuna, joka nyt tosin on joutunut jättämään kilpailukentät. Olin blogin lukija jo aiemmin, ja aion jäädä lukemaan blogia edelleen. Kuvat ovat aina kivoja, niitä on sopivasti ja ne on sommiteltu järkevästi. Kirjoitustahti on ehkä vähän hiipunut, siitä pikku miinus. Lukemisen arvoinen blogi siis!


Porkkanan voimalla!
                                                   Porkkanan voimalla!


"Porkkanan voimalla on 16-vuotiaan ponitytön blogi, jonka päätähtinä seikkailevat säpäkkä WPB-estetamma Sara ja nuori ratsun alkeita opetteleva suomenhevosruuna Peetu. Omaan pieneen maalaistalliin mahtuvat myös kaksi aasia, Daisy ja Lucia, pörröinen islantilaishurmuri Disa sekä tallipaikalla oleva Likka-poni. Toisinaan kuvissa saattaa vilahdella myös tämänhetkinen vuokraponiruuna Toffee.
Hevosharrastelua moneen makuun: tavallista talliarkea, puskailua, valmentautumista ja kilpailuja, nuoren hevosen kehittymistä ja kasvua, väliin ehkä vähän aasijuttuja, päivittäisiä hevostenomistajan murheita, tavoitteita ja pohdintoja. Tervetuloa!"
Tämän blogin banneri ei miellytä ollenkaan silmääni ja sai minut melkein kääntymään pois. Luettuani kuitenkin kuvauksen "suomenhevosruuna Peetu" "kaksi aasia, Daisy ja Lucia", melkein unohdin bannerin olemassaolon. Niin suloiset aasit ja nuori suokki, mikäs sen parempaa. Jos banneria ei oteta lukuun, muu ulkoasu on todella nätti ja simppeli. Hevosista en kuitenkaan löytänyt esittelyä Hevoset-sivun takaa, eli ne lisäisin. Teksti on helppolukuista ja kuvat kauniita. Blogi on juuri aloittanut Veeran sanojen mukaan puhtaalta pöydältä ja jäänkin lukijana seuraamaan, mihin suuntaan blogi kehkeytyy. 
Nyt on tämäkin postaus taputeltu, toivottavasti teille jää yhtä hyvä mieli kuin mulle ja tästä postauksesta ei aiheudu kenellekkään harmia!

Lumisia päiviä...
-Annika
  
 

4 kommenttia:

  1. Kiitos arvostelusta! Hoksasit ihan oikein blogin nimen idean, Nikan nimi tarkoittaa ukkosmyrskyä sen yön mukaan jona se syntyi, ja koska tähtäämme siihen, että Nikasta tulisi minulle tulevaisuuden kilparatsu syntyi nimi Myrskyn selkään :)

    VastaaPoista
  2. Suuren suuri kiitos maininnasta! :)

    VastaaPoista